Uutta tietoa jäältä kuolleena löytyneestä miehestä – saattoi päätyä jäälle jo tiedettyä aiemmin: Poliisi pyytää lisävihjeitä

Mies löytyi kuolleena Joensuun Pielisjoen jäältä lauantaina aamulla. Poliisi kertoi jo aikaisemmin, että se ei epäile tapauksessa rikosta. 

Kuollut, 30-vuotias mies löytyi jäältä, kun kerrostalon asukas oli havainnut puoli yhdeksän aikaan tumman möykyn Suvantosillan alapuolella ja soitti havainnosta hätäkeskukseen. Pelastuslaitoksen pintapelastajat menivät paikalle pelastuslautan kanssa ja toivat vainajan rantaan.

Poliisi epäilee miehen päätyneen jäälle jo aikaisemmin

Miehen epäillään päätyneen jäälle löytöaamua vastaavaa yötä aikaisemmin. Poliisin tiedotteen mukaan mies saattoi päätyä jäälle jo torstain ja perjantain välisenä yönä.

Poliisin tutkinnan mukaan mies käytti käteisautomaattia Niinivaaran ostoskeskuksessa ennen kello 01 perjantaiyönä. Poliisi epäilee, että tämän jälkeen mies on lähtenyt kulkemaan kohti Joensuun keskustaa.

Vaikka poliisi ei epäilekään tapauksessa rikosta, se pyytää yhä mahdollisia silminnäkijöitä kertomaan havaintoja miehen liikkeistä.

Poliisi toivoo, että kaikki mahdolliset havainnot tuntomerkkeihin sopivasta miehestä, joka liikkui ostoskeskuksen ja Suvantosillan välisellä alueella yön aikana jätettäisiin Itä-Suomen poliisille. Mies on saattanut olla liikkeellä kävellen tai pyörällä.

Miehellä oli tapahtuma-aikaan päällä harmaa villakangastakki, tummanharmaa huppari sekä viininpunainen villapipo. Hänen farkkunsa olivat harmaat ja jaloissa miehellä kerrotaan olleen mustat, kangaspäällysteiset tennarit. Mies oli 190 senttimetriä pitkä, hänellä oli leukaparta ja viikset. Poliisin mukaan hän oli tupakoitsija.

Mahdollisista havainnoista voi ilmoittaa poliisille joko sähköpostiin (vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi) tai soittamalla puhelinnumeroon (0295415320).


Lue myös:

    Uusimmat