Mainos

Uutissuomalainen: Koulukiusattuja lapsia päätynyt järjestäytyneen rikollisuuden "autettaviksi"

Lapsiasiavaltuutetun tietoon on tullut tapauksia, joissa koulussa kiusattu lapsi on ajautunut saamaan "apua" järjestäytyneen rikollisuuden piiristä, kertoo Uutissuomalainen.

Uutissuomalaisen mukaan lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on kertonut asiasta lapsiasiavaltuutetun vuosikirjassa.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Pekka Heikkinen kertoo Uutissuomalaiselle, että kouluilla vierailevista moottoripyöräkerhoista on tullut kyselyitä poliisiin.

Heikkinen kertoo, että monien paikkakuntien koulut ovat kieltäneet vierailut. Hänen mukaansa kerhojen toiminta on kyseenalaista ja arveluttavaa.

– Moottoripyöräkerhojahan on monenlaisia. Voiko joku taho, vaikkapa moottoripyöräjengi, rientää apuun koulukiusaamisasioissa tavoitteenaan ottaa lainvartijan rooli, Heikkinen kommentoi Uutissuomalaiselle.

Hän pohtii medialle myös toiminnan motiiveja.

– Halutaanko kiillottaa omaa kilpeä tai siirtää huomiota täysin toisaalle ryhmän todellisista tarkoitusperistä?

Uutissuomalainen on Aamupostin, Etelä-Suomen Sanomien, Itä-Hämeen, Karjalaisen, Keski-Uusimaan, Keskisuomalaisen, Länsi-Uusimaan, Savon Sanomien ja Uusimaan yhteinen uutistoimitus 

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.