Rikostoimittajat: Kaikki turvallisuusalan ongelmat eivät ratkea vain "koulutusta kehittämällä"

Katso koko Rikostoimittajat-osion keskustelu yltä. MTV:n rikostoimittajat ruotivat osiossa viikon mielenkiintoisimmat rikosaiheet.

MTV:n Huomenta Suomen Rikostoimittajat-osiossa pohditaan, pitäisikö yksityiselle turvallisuusalalle pyrkiviä ihmisiä seuloa aiempaa tarkemmin. Pelkästään "koulutusta kehittämällä" ongelmat eivät ratkea.

Yksityinen turvallisuusala on ollut viimeiset viikot paitsi ankaran kritiikin myös laajan huolen kohteena.

Julkisuudessa kohua ovat herättäneet viime viikonloppuinen kuolemantapaus Espoon Isossa Omenassa sekä aiemmin julki tulleet, turvayhtiö Avarnin työntekijöihin kohdistuvat rikosepäilyt.

Ison Omenan kauppakeskuksessa kolmekymppinen espoolaisnainen kuoli vartijoiden käsittelyn yhteydessä viime lauantaina. Nainen oli otettu kiinni toisen asiakkaan tekemän häiriöilmoituksen jälkeen.

Nainen kuoli neljän vartijan pidettyä häntä maassa. Voimankäyttötilanne kesti poliisin mukaan noin 10 minuutin ajan. Poliisi tutkii, aiheuttivatko vartijat naisen kuoleman huolimattomuudellaan. Tahallisuutta ei epäillä.

Joidenkin Avarnin järjestyksenvalvojien sen sijaan epäillään pahoinpidelleen ihmisiä suunnitelmallisesti pääkaupunkiseudun asemilla, kuvanneen tekojaan videolle ja myös jakaneen videoita keskenään.

Tässä vyyhdissä poliisi epäilee useita henkilöitä rikoksista, muun muassa törkeistä pahoinpitelyistä. Osa epäillyistä on vangittuna.

"Koulun penkillä ei opeteta ketään toimimaan näin"

Tapausten aiheuttaman kohun keskellä sisäministeriö on kertonut ryhtyvänsä laajaan selvitystyöhön, jossa tarkastellaan muun muassa yksityistä turvallisuusalaa koskevia lakeja ja valvontaa. Asiaa varten on perustettu työryhmä.

Huolta on ilmaistu myös alan koulutukseen liittyen.

Sisäministeri Krista Mikkosen (vihr.) lisäksi opetusministeri Li Andersson (vas.) on kommentoinut koulutusta julkisuudessa. Anderssonin mielestä vartijan 120-tuntinen peruskoulutus on liian lyhyt.

Myös Poliisijohtaja Sannan Heikinheimo on arvioinut, että koulutuksen riittävyyttä on syytä tarkastella, vaikka Poliisihallituksen sisäministeriölle jo toimittamassa alustavassa selvityksessä todetaan, ettei Poliisihallituksen tietoon ole tullut, että vartijoiden ja järjestyksenvalvojien koulutus olisi riittämätöntä.

MTV:n Rikostoimittajat kommentoi Uutisaamussa, että koulutuksella tuskin ratkaistaan kaikkia viime viikkoina julkisuudessa esillä olleita ongelmia.

Esimerkiksi Avarnin työntekijöiden epäillään pahoinpidelleen uhreja tahallisesti ja jopa suunnitelmallisesti.

Kyse on siis jostain muusta, kuin silkasta ammattitaidon puutteesta.

– Koulun penkillä ei varmastikaan opeteta ketään toimimaan näin. Se toiminta on ollut sen verran härskiä. Että kyllä siinä on jostain muusta kyse, kommentoi rikostoimittaja Eetu Ruonakoski.

"Konkretiaa on kyllä pakko saada"

Yhdeksi ratkaisuksi rikostoimittajat ehdottaa alalle pyrkiville tiukempaa seulaa.

– Jonkinlainen soveltuvuustesti. Tai ainakin paremmin järjestetty soveltuvuustesti. Sillä tavalla, että näitä mätämunia ei pääse eksymään joukkoon, rikostoimittajat Pekka Lehtinen sanoo.

Lehtinen toivoo, että sisäministeriön asettama työryhmä saa aikaan oikeita ehdotuksia alan ongelmien korjaamiseksi.

– Konkretiaa on kyllä pakko saada. Nyt on sen verran vakavista asioista kyse, Ruonakoski täydentää.

– Nämä vartijat ja järjestyksenvalvojat tuolla yleistä tilaa valvovat ja käyttävät siellä siinä määrin valtaa, että on varmasti hyvä, että vähän katsotaan, miten tämä homma oikeasti toimii, hän jatkaa.

Koko keskustelun voi katsoa artikkelin yllä olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat