Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira: Minulle mokat ovat suuri lahja

Maikkarin uutisankkuri Kirsi Alm-Siira on sinut sen asian kanssa, että hänet muistetaan lähetyksessä aivastaneena ja tuolilta pudonneena uutisankkurina.

Kirsi Alm-Siira päätyi pääsiäisviikolla Jenkkien suosittuun Late Show with David Letterman -ohjelmaan, kun show'ssa listattiin parhaita aivastuksia. Top 10 -listan sijalta seitsemän löytyi yllättäen Maikkarin tuttu ruutukasvo. Kirsin aivastus kesken uutislähetyksen tapahtui syksyllä 2009.

Kirsi kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille saaneensa tietää maailmanmaineestaan pitkänäperjantaina saatuaan tekstiviestejä Amerikassa asuvilta ystäviltään. Kirsi on imarreltu pääsystään kuuluisaan show'hun.

– David Letterman on yksi suosikkiesiintyjistäni eli siinä mielessä tämä imartelee. Olen omien julkisten ja ei-julkisten mokieni kanssa suht sinut. Turha menneitä on harmitella.

Reipas Kirsi ei jaksa murehtia menneitä kommelluksia, vaan suhtautuu niihin huumorilla.

– Olen hyväksynyt sen, että aivastukseni ja penkiltä putoamiseni ovat minun omat Juha Mieto -keissini. Voin lukea, vaikka 100 000 uutislähetystä, mutta vain ne muistetaan. Ei Miedon kohdalla puhuta juurikaan yhdeksästä arvokisamitalista vaan Lake Placidin Olympialaisista, joissa hän hävisi kultamitalin sekunnin sadasosalla, Kirsi vertaa.

Alm-Siiran mielestä tärkeintä onkin se, miten tapahtumiin suhtautuu. Uutisankkuri kertookin oppineensa kommelluksista mottonsa: Suhtaudun työhöni ja läheisiini vakavasti, itseeni huumorilla.

– Kun olen jo aivastanut ja tippunut tuolilta suorassa lähetyksessä, en osaa enää jännittää enkä pelätä esiintymistä. Minulle mokat ovat olleet ihan oikeasti suuri lahja. Toki toivon, että jatkossa uutisten huumoripätkistä vastaisivat muut. Itse olen korteni jo kekoon kantanut, Kirsi lähettää terveisiä kollegoilleen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat