Uusia Pokémon-pelejä tulossa sekä puhelimeen että konsoliin – innoitusta vuoden 1998 klassikosta ja vertauksia Minecraftiin

Pokémon on julkaissut eilen tiistaina Tokiossa uusia pelejä. Uutuuksia on tulossa totta kai Nintendo Switchiin, mutta myös iOS ja Android-laitteisiin. Peleistä uutisoivat Mashable ja Kotaku.

Katso yllä olevalta videolta, miten hittipeli Pokémon Go:ta pelataan!

Uusin Pokémon julkaisu on Pokémon Quest, joka on jo ilmaiseksi saatavilla Switch-konsoliin ja joka tulee iOS- ja Android-laitteisiin kesäkuun loppupuolella. Pokémon Questissa pelataan erilaisia villejä pokemoneja vastaan ja seikkaillaan uudessa maassa nimeltä Tumblecube-saari.

Pelissä on mahdollista päättää Pokémonien ominaisuudet ja muokata omaa leiriä. Pokémon Questissa myös kerätään niin kutsuttuja Power Stoneja, joiden avulla omaa Pokémon-tiimiä voi vahvistaa. Saarelta kerätään myös muita aarteita, joiden avulla voi ystävystyä uusien Pokémonien kanssa.

Täyttä kontrollia pelaajalla ei Pokémoneista ole, sillä ne toimivat pelissä myös itsenäisesti. Katso pelin esittelyvideo alta:


Mashablen mukaan vaikuttaisi siltä, että pelissä ovat mukana vain ensimmäisen sukupolven Pokémonit. Merkittävä ero on kuitenkin se, että hahmoilla on laatikkomainen, neliömuoto. Uutissivusto vertaa Pokémoneja jopa Minecraftiin.

Kaksi uutuutta konsoliin – innoitus vuoden 1998 pelistä

Myöhemmin tänä vuonna, marraskuun 16. päivä julkaistaan Switch-konsoliin myös kaksi uutta Pokémon peliä, Let’s Go Pikachu ja Let’s Go Eevee. Näissä peleissä taas seikkaillaan Kanton alueella, joka tunnetaan alkuperäisistä Game Boy -peleistä.

Let’s Go Pikachu ja Let’s Go Eevee -peleissä pyritään keräämään alkuperäiset 151 Pokémonia. Katso esittelyvideo alta:


Let’s Go Pikachu ja Let’s Go Eevee perustuvat Pokémon Yellow -peliin, joka julkaistiin Game Boylle vuonna 1998. Peleissä olkapäällä seuraa mukana joko Pikachu tai Eevee.

Vaikutteita on otettu myös hittipeli Pokémon Go:sta, sillä Pokémoneja otetaan kiinni samaan tapaan kuin mobiilipelissä eli mukailemalla Poké-pallon heittoliikettä ruutua kohti. Pokémonit näkyvät myös uusissa peleissä samaan tapaan kartalla, jotta pelaaja voi itse valita, minkä Pokémonin kohtaa.

Uutta on sen, että Let’s Go Pikachua ja Let’s Go Eeveeta voi pelata samanaikaisesti myös toisen henkilön kanssa. Pelit voi myös yhdistää Pokémon Go:n kanssa, ja kiinni otettuja Pokémoneja voi siirtää pelistä toiseen.

Myös uusi konsoli

Pelijulkistusten lisäksi Nintendo julkaisee uuden Poké-pallon muotoisen ohjaimen nimeltään Poké Ball Plus. Ohjainta voi käyttää Let’s Go Pikachu ja Let’s Go Eevee -peleissä ”"heittämiseen" ohjaimen sijaan. Ohjaimen voi myös yhdistää Pokémon Go -peliin, jolloin se tärisee ja syttyy aina, kun Pokémon on lähistöllä.

Lähteet: MashableKotaku, Nintendolife, Youtube

Lue myös:

    Uusimmat