Arktisten alueiden ikiroudan sulaminen voi aiheuttaa huomattavasti enemmän ilmastoa lämmittäviä hiilidioksidipäästöjä kuin aiemmin on arvioitu. Syynä on kasvien juurten aiheuttama lisähajotusilmiö, jota ei ole otettu huomioon aiemmissa ilmastomalleissa. Aihetta koskeva tutkimus julkistettiin tänään Nature Geoscience -tiedelehdessä. Tutkimukseen osallistui myös Aalto-yliopiston tutkijoita.
Siperiassa on tänä kesänä kärsitty poikkeuksellisista helteistä ja rajuista metsäpaloista. Alueen ikirouta on alkanut sulaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan arktisen alueen ikiroudan sulaminen voi vapauttaa enemmän ilmastoa lämmittävää hiilidioksidia kuin aiemmin on arvioitu.
– Aikaisemmissa hiilenkiertomalleissa ei ole otettu huomioon tällaista juuriston mahdollistamaa lisähajotusta. Kun maan pinnalla kasvaa kasvi, sen juuristo ulottuu suhteellisen syvälle maan alle ja se kasvi helposti hyödynnettäviä hiiliyhdisteitä mikrobien käyttöön sinne maaperään. Se puolestaan mahdollistaa paljon tehokkaamman hajotustoiminnan, selittää tutkimukseen osallistunut Aalto-yliopiston tutkijatohtori Mika Jalava.
Sulaminen voi aiheuttaa ympäristökatastrofeja
Aiemmin tutkijat ovat arvioineet, että lämpötilan kohoaminen johtaa vajaan 60 miljardin tonnin hiilipäästöjen vapautumiseen ikiroudasta vuoteen 2100 mennessä. Kun juuriston lisähajotus otetaan huomioon, se vapauttaa lisäksi 40 miljardia hiilidioksiditonnia eli vaikutus on merkittävä.
Erityisen voimakasta lisähajotustoiminta on Pohjois-Kanadassa ja Koillis-Siperiassa eli näillä alueilla ikiroudan sulaminen vapauttaa eniten hiilidioksidia.
– Tämä kesä on osoittanut, että hyvin lyhytaikaisillakin muutoksilla voi olla laajoja ja pitkäaikaisia vaikutuksia niinkuin Norilskin öljyonnettomuus kertoi. Maaperä painuu ja voi tapahtua peruuttamattomia muutoksia kuten tässä tapauksessa laaja ympäristökatastrofi, muistuttaa Jalava.
Monimutkaiset yhteisvaikutukset otettava huomioon
Aalto-yliopiston tutkijat vastasivat tutkimuksessa maaperämallin kehittämisestä ja kerätyn tiedon yhdistämisestä.
– Kaikkea tätä pitäisi tutkia mallintaen suurina kokonaisuuksina, ei niinkään yksittäisiä ilmiöitä poimien vaan luoda malleja, jotka ottaa huomioon eri asioiden vaikutukset toisiinsa. Kasvit sitovat yhteyttäessään hiilidioksidia, mikä on hyvä asia. Mutta kuten tässä hajotus-ilmiössä huomataan, niin sillä on toinenkin puoli. Sen takia juuri pitäisi ymmärtää näitä monimutkaisia yhteisvaikutuksia, huomauttaa Jalava.
Arktisten alueiden ikirouta pitää sisällään yhtä paljon hiiltä kuin ilmakehä ja kaikki maailman kasvit yhteensä.