Uusi suomalaisyritys mukaan Fennovoimaan

Torniossa pääkonttoriaan pitävä, muun muassa raskaita nosto- ja kuljetuspalveluita tarjoava Havator Oy lähtee osakkaaksi Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalahankkeeseen.  

Havatorin toimitusjohtaja Jussi Yli-Niemi kertoo, että yhtiölle on muodostunut vahvaa osaamista parinkymmenen vuoden aikana Suomen ja Ruotsin ydinvoimaloiden huolto- ja modernisointiprojekteissa.

Havator toimii myös Olkiluodon kolmosreaktorin rakennusprojektissa. Ruotsissa yhtiö hoiti Yli-Niemen mukaan muun muassa Oskarshamnin kolmosyksikön generaattorin vaihdon eli uuden kuljetuksen laitevalmistajalta laitokseen ja vanhan nostamisen ja poiskuljetuksen.

Havator osallistuu Fennovoimaan osana Pohjois-Suomen yritysten yhteenliittymää, josta tulee Fennovoiman suomalaisen pääomistajan Voimaosakeyhtiö SF:n omistaja.  

Yli-Niemi toivoo mukanaolon avaavan yritykselle mahdollisuuksia kansainvälistyä. Nyt se toimii Suomen ja Ruotsin lisäksi Norjassa, Venäjällä ja Baltian maissa.

Yhtiöllä on noin 600 työntekijää, ja sen liikevaihto on yli 110 miljoonaa euroa.  

Lue myös:

    Uusimmat