Uusi käänne: Venäläismestari kärähti dopingista – UFC antoi aiemman tiedon kumoavan ilmoituksen

Dopingista kärähtäneen vapaapainin kolminkertaisen maailmanmestarin ja olympiahopeamitalisti Biljal Mahovin ympärillä tapahtuu. Vapaaotteluorganisaatio UFC kertoo nyt, ettei sillä ole venäläisen kanssa sopimusta.

Viime viikon alussa selvisi, että Mahov, 32, oli antanut positiivisen dopingnäytteen kasvuhormonista. Testi oli otettu kilpailujen ulkopuolella.

Nyt Mahovin vaiheilla on tapahtunut uusi käänne, jonka taustana on Mahovin ja UFC:n vuonna 2015 solmima sopimus. Tuo kontrahti salli Mahoville vaihdon vapaaottelun pariin milloin tahansa. UFC:n tiedotus on kuitenkin ilmoittanut nyt uutistoimisto Tassille, että Mahovilla ei ole organisaation kanssa sopimusta.

Mahov on urallaan saavuttanut vapaapainissa kaikkiaan kolme maailmanmestaruutta, yhden MM-hopean, yhden MM-pronssin, Euroopan mestaruuden sekä olympiahopeaa. Lisäksi hänellä on kreikkalais-roomalaisesta painista kaksi MM-pronssia.

Mahovista tuli 42 vuoteen ensimmäinen painija, joka saavutti mitalin molemmissa lajeissa samoissa MM-kilpailuissa, kun hän otti 2015 pronssia sekä kreikkalais-roomalaisen painin 130 kilon sarjassa että vapaapainin 125 kilon painoluokassa.

Lue myös:

    Uusimmat