Uudet Talvivaara-väitteet Finanssivalvonnan syynissä
Finanssivalvonta kertoo perehtyneensä Long Play -verkkojulkaisun Talvivaaraa koskevaan laajaan artikkeliin.
– Olemme lukeneet jutun ja seuranneet uutisointia muutenkin. Otamme nämä tiedot huomioon valvonnassamme. Emme voi valitettavasti kommentoida yksittäisten valvottavien asioita tätä laajemmin, selittää Finanssivalvonnan markkinavalvoja Anu Lassila-Lonka.
Jutussa kerrotaan muun muassa vuonna 2008 tehdystä metallitehtaan “kulissikäynnistyksestä”. Metallitehtaaseen oli tehty pikavauhdilla väliaikaisia ja riskialttiita putkiviritelmiä, joita purettiin virallisen käynnistyksen jälkeen pois.
Käynnistyspäivänä Talvivaara kuitenkin tiedotti, että se oli aloittanut metallin tuotannon suunnitellusti ja koko tuotantoprosessi oli käynnissä.
Lisäksi artikkelissa paljastetaan, että keskeiset ympäristöongelmat havaittiin yhtiön sisällä jo varhain. Epäiltyä ympäristörikosta koskevasta poliisin tutkintamateriaalista selviää, että arvioitua paljon korkeammat päästöpitoisuudet ja kipsisakka-altaan kriittinen vesitilanne olivat yhtiön tiedossa jo 2009.
Finanssivalvonnan yhtenä tehtävänä on valvoa, että pörssiyhtiöt tiedottavat toiminnastaan totuudenmukaisesti, jotta sijoittajat saavat riittävät tiedot omien sijoituspäätöstensä tueksi.
Talvivaara ei ole kommentoinut Long Playn väitteitä vedoten siihen, että yhtiöön liittyvä ympäristörikostutkinta on kesken. Tapaus on syyteharkinnassa.
"Harhaan ei saa johtaa"
Väitetyn kulissikäynnistyksen aikaan Talvivaara ei ollut vielä listautunut Helsingin pörssiin. Listautuminen tapahtui 2009. Yhtiö oli kuitenkin jo vuodesta 2007 alkaen noteerattu Lontoon pörssin päälistalla.
Lassila-Longan mukaan Finanssivalvonta valvoo myös niitä suomalaisyrityksiä, jotka ovat listautuneet muualle kuin Suomeen. Valvontavastuu on lisäksi kyseisen kauppapaikan valvojilla.
Finanssivalvonnan tehtäviin kuuluu tarkkailla osavuosikatsausten ja tilinpäätösten lisäksi ns. jatkuvaa tiedottamista, johon kuuluvat muun muassa tiedotteet ja yhtiön johdon julkisuudessa antamat lausunnot.
Saako pörssiyhtiö viestinnässään liioitella tai antaa harhaanjohtavaa tietoa toiminnastaan?
Lassila-Lonka ei ota kantaa Talvivaaraan, mutta vastaus on selvä.
– Ei voi. Arvopaperimarkkinalain mukaan totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen antaminen on kiellettyä. Yhtiön on ilman aiheetonta viivytystä julkaistava seikat, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan arvopaperin arvoon.
Onko valvoja puuttunut aiemmin? Fiva ei kerro
MTV:n 45 minuuttia -ohjelma pyysi jo viime vuonna Finanssivalvonnalta tietoa sen Talvivaaraan liittyvistä mahdollisista valvontatoimista, mutta viranomainen kieltäytyi, koska sen tulkinnan mukaan laki estää tietojen antamisen.
45 minuuttia kiinnitti jutussaan huomiota siihen, että Talvivaara oli toistuvasti ennustanut tulevan kehityksen liian positiivisesti.
Johdon myönteiset viestit näyttävät vedonneen erityisesti kotitalouksiin, jotka ovat hamstranneet viime vuosina Talvivaaran osakkeita. Tällä hetkellä kotitalouksien osuus omistajista on noin 60 prosenttia.
Finanssivalvonnan mukaan heidän valvonta-asiansa tulevat julkisiksi vain joidenkin sanktioiden yhteydessä tai silloin, jos mahdollisia pörssirikoksia ryhdyttäisiin käsittelemään oikeudessa.
MTV Uutiset on valittanut Finanssivalvonnan salaamispäätöksestä hallinto-oikeuteen.
Uusimmat
-
11:16
Lähde: Ott Tänak vaihtaa tallia MM-rallissa!
-
11:10
Verkko heiluu Mestarien liigassa kuin Mestarien liigassa: Cristiano Ronaldo taituroi näppärän täysosuman
-
11:09
Pekka Pouta kertoo lokakuun ennusteen: "Etelässä ei kannata edes mainita talvirenkaita"
-
11:01
Snookertähti mokasi – lähetti ystävänsä pikaostoksille, mutta joutui tuomarin hampaisiin: "Unohdin täysin"
-
10:50
Miljoonaluokan yritysten konkurssit yleistyneet rajusti: "Menetämme niiden mukana tuhansia työpaikkoja"
-
10:45
Jaana Pelkonen takaisin televisioon – palaa juontotyöhön Heikki Paasosen rinnalle
-
10:42
Varkaat veivät palokunnan auton ja ajoivat sireenit soiden päin tolppaa Helsingissä
-
10:40
Vappu Pimiä hämmentyi! Maajussi-Villellä oli suuria valinnanvaikeuksia – Töllötuomarit pohtivat: "Jos on jo nyt näin vaikeaa…"
-
10:39
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
10:26
Hämeenlinnassa palaneesta kerrostalosta on löytynyt uusi kytö
-
10:17
Nuorten elämä päättyi kaaharin takia Porvoossa: Humalassa hurjastellut teini oikeuden eteen
-
10:16
Venäläinen Dmitry, 46, pakeni perheineen vuosi sitten liikekannallepanoa – etsii yhä paikkaa, jonne asettua turvallisesti
-
10:15
Burger Kingit yhä auki Venäjällä – mistä on kyse?
-
09:47
Häiritsee keskittymistä ja luottamuksellisia työtehtäviä – moni kärsii työpaikan meluisuudesta
-
09:40
Suomalaispelaaja yllätti nuoren Jevgeni Malkinin – NHL-supertähti muistaa edelleen saamansa lahjan: "Paras koskaan"
-
09:39
Helen solmi aiesopimuksen pienydinvoimalasta
-
09:35
Poliisilla viikonloppuna tehovalvonta – syyniin etenkin yksi ikäryhmä
-
09:34
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 360 sotilasta, 15 panssarivaunua ja 40 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:30
Jaajo Linnonmaata ja Anni Ihamäkeä voi jälleen kuulla yhdessä – kaksikolta yhteinen podcast
-
09:27
Ukrainan tarkka-ampujat NYT:lle: "Ei videota, ei tappoa" – tältä heidän laukauksensa näyttävät kameran läpi
-
Lataa lisää