Maanantaina julkaistava Talvivaaran vangit -kirja nivoo kahden tutkivan journalistin, Juha Kauppisen ja Sampsa Oinaalan Talvivaaran kaivosyhtiöön liittyvät tutkimukset yhdeksi suureksi, lähes 400-sivuiseksi kokonaisuudeksi.
Talvivaaran toimintaa laajalti valottava kirja on kunnioitettava projekti, sillä vuosien varrella mediassa ryöpytetyn yhtiön vaiheista riittää kerrottavaa. Kirja osoittaa selväksi ainakin sen, että yhtiön toimintaan liittyviin kysymyksiin voi olla mahdotonta löytää lopullisia vastauksia.
”Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa ja oma totuutensa. Joskus nämä tarinat ja totuudet ovat hyvin ristiriitaisia keskenään. Talvivaara jos mikä opettaa, ettei mustavalkoista totuutta ole olemassa. Totuuden julistaminen on usein pahinta mahdollista valehtelemista.” kirjassa kuvaillaan.
Vuonna 2007 Sotkamon erämaahan perustettu Talvivaaran kaivos on hämmentävä tapaus.
Alueen malmiesiintymä löydettiin alun perin vuonna 1977 Geologian tutkimuslaitoksen tutkimuksissa. Sitä ei kuitenkaan hyödynnetty, sillä vaikka esiintymä arvioitiin suureksi, sitä pidettiin liian heikkolaatuisena eroteltavaksi tavanomaisin menetelmin.
Kaivosoikeudet jäivät tuolloin Outokumpu Oyj:n haltuun. Myöhemmin, vuonna 2004 yritys myi oikeudet kaivosinsinööri Pekka Perälle yhden euron kauppahintaan. Perän tosin kerrotaan ostaneen Outokummun neuvottelijalle ojentamansa euron kolikon takaisin kahdella eurolla ja säilöneensä onnenlantin kassakaappiinsa.
Koska Talvivaaran nikkeli-, sinkki-, kupari-, koboltti- ja mangaaniesiintymiä ei voinut rikastaa perinteisin menetelmin, Perä tutki vuonna 2005 bioliuotustekniikkaa, jolla metallit voitaisiin erotella maaperästä tehokkaasti.
Tekesin lainojen turvin tehdyt kokeet osoittautuivat menestykseksi ja rahoitus kaivokselle löytyi helposti, sillä kaivos näyttäytyi sijoittajien silmissä taloudellisesti järkevänä. Nikkelin hinta ja kysyntä olivat kasvaneet tuohon aikaan hurjasti.
Vuonna 2007 Lontoon pörssiin listauduttuaan Perän kaivosyhtiö onnistui kasaamaan noin 300 miljoonaa euroa pääomaa.
Sittemmin konkurssiin ajautunut yhtiö on ehtinyt kerätä kontolleen miljoonien korvausvaatimukset ympäristön vesien pilaamisesta ja alueen mökkitonttien arvon romahduksesta. Lisäksi yhtiön johdolle on jaettu oikeudessa syytteitä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä sekä ympäristörikoksista.
Kaivokseen liittyviä päätöksiä tehneet omistivat yhtiön osakkeita
Vuosia aiheen parissa työskennelleet toimittajat nostavat kirjassaan esille kysymyksiä, jotka kyseenalaistavat koko Sotkamon kupeessa tapahtuvan kaivostoiminnan uskottavuuden.
Juha Kauppinen, toinen kirjan kirjoittajista kertoo, että yksi vähintäänkin symbolisesti merkittävä yksityiskohta on se, miten laajalti Talvivaaran osakkeiden omistajat ovat olleet mukana vakavia ympäristötuhoja aiheuttaneen kaivosyhtiöön liittyvässä päätöksenteossa.
Muun muassa oikeuskansleri Jaakko Jonkka on tehnyt lukuisia Talvivaaraa koskevia päätöksiä, vaikka hän omistaa itse Talvivaaran osakkeita. Jonkan omistamien osakkeiden kokonaisarvo ei ole ollut niiden huippuhinnankaan aikoihin kovin merkittävä, mutta Kauppisen mielestä yksityiskohta on mainitsemisen arvoinen.
Jonkka puolustautuu kirjassa Kauppiselle lähettämissään sähköpostiviesteissä.
”Jonkka muistuttaa sähköpostiviestissään, että ensinnäkään hänen toimivaltaansa ei kuulu tehdä Talvivaaraa koskevia hallintopäätöksiä tai käsitellä Talvivaaraa koskevia kanteluita. Oikeuskansleri valvoo valtioneuvostoa ja presidenttiä sekä esimerkiksi tuomioistuimia ja muita viranomaisia. Ei valtionyhtiöitä (jollainen Talvivaaran toimintaa jatkava Terrafame on).”
Kirjassa kuitenkin kuvaillaan, kuinka Jonkka on tehnyt ja allekirjoittanut päätöksiä, jotka ovat välillisesti liittyneet yhtiön toimintaan.
Hänelle on tehty kanteluita muun muassa kaivosta valvovasta Kainuun ELY-keskuksesta ja sen johtajasta Kari Pääkkösestä, kaivosteollisuutta edistävän Geologian tutkimuskeskuksen johtajasta Elias Ekdahlista sekä entisestä ympäristöministeri Ville Niinistöstä (vihr.).
Jonkan itsensä mukaan hän ei ole hyötynyt tekemistään Talvivaaraan liittyvistä päätöksistä.
”Minun on mahdoton kuvitella että jollakin kanteluratkaisullani voisi ajatella olevan mitään vaikutusta Talvivaaran osakkeiden arvoon ylipäänsä tai jopa niin, että parhaimmillaankin muutaman sadan euron omistusosuuteni arvo nousisi siten, että ratkaisusta olisi minulle hallintolain tarkoittamaa erityistä hyötyä”, hän kertoo kirjassa.
Vuoden 2010 syksyllä julkaistussa Helsingin Sanomien artikkelissa kerrottiin, että myös silloisen ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk.) lähipiiri omisti satojentuhansien eurojen edestä Talvivaaran osakkeita. Kirjassa tätä kuvaillaan ongelmalliseksi, koska ympäristöministerin alaisuudessa toimiva ympäristöhallinto myöntää ja valvoo kaivosteollisuuden lupia.
Lisäksi teoksessa selvitetään, miten useat Kainuun maakuntavaltuutetut sekä Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtaja Elias Ekdahl omistivat Talvivaaran osakkeita. Ekdahl on allekirjoittanut ainakin yhden asiantuntijaviranomaislausunnon yhtiöön liittyen.
Kauppinen spekuloi kirjassa sitä, oliko sattumaa, että niin moni Kainuun maakuntavaltuutettu omisti Talvivaaran osakkeita. Hän uskoo, että yhtiön osakkeita on kaupiteltu valtakabineteissa, jotta alueen päättäjät on saatu sitoutettua jättimäiseen hankkeeseen jo sen alkuvaiheissa.
Kauppinen ei kuitenkaan tahdo jakaa juridista syyllisyyttä kaivoksen aiheuttamista ympäristöongelmista päätöksiä tehneille virkamiehille. Hänen mukaansa vastuu teoista kuuluu yksinoikeudella Talvivaaran kaivosyhtiölle.
– Päästöistä ja merkittävistä ympäristöhaitoista, joita viranomaiset ovat siellä viidessä lähijärvessä todenneet on vastuussa sotkujen aiheuttaja. Tätä vastuuta ei voi paeta, eikä sitä voi jakaa, hän kertoo.
Salattiinko uraanihanke?
Talvivaarasta kaavailtiin Kainuun alueen pelastajaa, joka toisi alueelle satoja tai jopa tuhansia työpaikkoja ja siivittäisi koko Suomen talouden kasvuun. Kirjassa kuvaillaan silloisen elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen vierailua Talvivaaran kaivoksen vuonna 2009 pidetyissä avajaisjuhlissa.
”Juhlapuhujaksi on kutsuttu elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk). ”Täällä on tarjolla harvinaista herkkua ja tällä kertaa oikein iso pala. Uusi aurinko nousee Kainuulle. Onnittelut koko Kainuun kansalle – teitä on onni potkaissut oikein paremman kerran”, ministeri maalailee. Pekkarinen on onnensa kukkuloilla. Hän on päässyt edellisellä viikolla lausumaan toisenkin kaivoksen avajaissanoja Kittilän Suurikuusikossa. Pekkarinen muistuttaa, että Suomessa kaivosalalla on suurta potentiaalia ja täällä malmeja etsivät parhaillaan lähes kaikki maailman merkittävimmät kaivosyhtiöt.”
Alun perin nikkelin tuotantoon tähdännyt Talvivaara joutui polemiikin keskiöön helmikuussa 2010, kun yhtiö ilmoitti aloittavansa myös uraanin rikastamisen malmista. Elinkeinoministeri Pekkarinen esiintyi julkisuudessa ja kertoi saaneensa tiedon hankkeesta vasta yhtiön ilmoituksen aikaan.
Kirjassa kuvaillaan, miten ilmoitus herätti epäilyksiä paikallisissa. Monet olivat varmoja siitä, että yhtiö oli salannut uraanin talteenottoon liittyvät suunnitelmansa siitä lähtien, kun kaivoksen toiminta oli käynnistynyt vuonna 2009.
Kaivoksen perustaja Pekka Perä kertoi tuolloin sanomalehti Kalevalle, että hän oli kertonut elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle Talvivaaran uraanisuunnitelmista vain ”muutamaa hetkeä aiemmin” ennen kuin asia tuotiin julkisuuteen.
Pekkarinen vahvisti Perän väitteet STT:n haastattelussa ja tarkensi elinkeinoministeriön saaneen tiedon yhtiön aikeista vasta asian julkistusta edeltävänä päivänä.
”Väite tuntui jo tuolloin vähän erikoiselta. Siis Suomeen oltaisiin puuhaamassa mittavaa uraanintuotantoa (350 tonnia vuodessa tekisi Talvivaarasta EU:n suurimman uraanintuottajan), eivätkä valtiovallan tässä tapauksessa keskeisimmät edustajat, elinkeinoministeri ja hänen ministeriönsä, olisi kuulleet asiasta mitään ennen kuin häthätää edellisenä iltana?” Kauppinen kuvailee kirjassa tuntemuksiaan ilmoituksen jälkeen.
Toimittaja Kauppinen sai myöhemmin Säteilyturvakeskuksen tiedottajalta asiakirjan, joka paljastaa, että Työ- ja elinkeinoministeriö, Säteilyturvakeskus sekä Geologian tutkimuslaitos saivat tietää uraanihankkeesta jo kuukausia aiemmin, vuoden 2009 lopulla.
Talvivaaran uraanintuotanto ei koskaan käynnistynyt yhtiön talousvaikeuksien vuoksi. Kirjasta selviää, että siitä huolimatta kaivoksen kipsisakka-altaassa on Säteilyturvakeskuksen johtaja Tarja Ikäheimosen arvion mukaan noin 300 tonnia uraania.
Yhtiön alkuperäisessä ympäristöluvassa uraania ei mainita sanallakaan. Ympäristöneuvos Sami Koivula Pohjois-Suomen aluehallintavirastosta kertoi Kauppiselle, että yhtiö ei ollut kertonut, että uraani liukenee muiden metallien tavoin Talvivaaran bioliuotusprosessissa.
”Siis siinä rispaantuneessa muovitekeleessä, joka on vuotanut vuosien varrella neljä kertaa, on satoja tonneja uraania. Ja tietysti jonkinlainen osa uraanista on karanneena vuotojen mukana Talvivaaran maapohjaisissa varoaltaissa sekä ympäristön järvissä ja joissa. (Kipsisakka-allas on vuotanut neljä kertaa vuosien varrella. Ainakin 2008 ja 2012 vuodoissa saastetta pääsi myös ympäristöön, luonnonvesiin, kaivospiirin ulkopuolelle.)”
Odottaako Talvivaaran kohtalo myös Terrafamea?
Talvivaaran kaivostoiminnoista vastaava Talvivaara Sotkamo -yhtiö hakeutui konkurssiin 6. marraskuuta 2014, koska yhtiön kassavarat loppuivat. Kaivoksen tuotantoprosessia ei kuitenkaan voitu lopettaa välittömästi ja se siirtyi Suomen valtion perustaman Terrafame-valtionyhtiön omistukseen.
Terrafame osti viime kesänä konkurssipesältä sen liiketoiminnan, alueen kaivosoikeudet sekä kaivuutöissä käytetyt koneet ja yrittää elvyttää kaivostoimintaa vielä tänäkin päivänä.
Vaikka Talvivaaran vangit -kirja käsitteleekin Talvivaaran toimia kriittiseen sävyyn, on Kauppisella yhtiöstä myös hyvää sanottavaa.
– Terrafame kertoo asioista julkisuuteen vähemmän kuin Talvivaara kertoi. Tämä on yksi asia, missä Talvivaara ansaitsee kehuja. Esimerkiksi yhtiön nettisivuilla oli jaettuna kaikenlaista tietoa. Se oli siinä mielessä kunnioitettavaa, että he altistivat itsensä kaikenlaiselle arvioinnille, kovalle kritiikille ja puskista huutelulle. Terrafamella on toisenlainen strategia. Tietoa on jaossa hirveän vähän.
Terrafamen vaitonaisuus saattaa viestiä kaivoksen ongelmien jatkumisesta vielä omistajan vaihtumisenkin jälkeen.
– Joku saattaa tehdä johtopäätöksiä siitä, että tätä tietoa on kovin vähän tarjolla. Jos kaikki menee tosi hyvin, miksi sitä ei kerrota julkisuuteen? Kauppinen pohtii, mutta korostaa, että tämä on vain spekulaatioita, sillä todisteita suuntaan tai toiseen ei ole. On vain puutetta varmasta tiedosta.
Suomen valtio on myöntänyt Terrafamelle noin 200 miljoonaa euroa toiminnan käynnistämiseen. Myös 38,5 miljoonan euron lisärahan myöntämisestä on keskusteltu eduskunnassa.
– Kyse sadoista miljoonista veroeuroista esimerkiksi pelkästään viime vuoden aikana. Jos katsoo rahaa ja suhteuttaa sitä vaikka hallituksen kärkihankkeisiin, rahaa poltetaan siellä hirveästi. Se on suuri määrä millä mittarilla tahansa tarkasteltuna. Mielestäni pitäisi olla enemmän tietoa saatavilla siitä, onko toiminta järkevää vai ei, Kauppinen sanoo.
Talvivaaran vangit pyrkii Kauppisen mukaan osoittamaan, kuinka tärkeää olisi, että Talvivaaran ongelmista otettaisiin opiksi jatkossa.
– Talvivaaran kautta voi nähdä sen, miksi luonnon ja ympäristön puhtaus on kaikkia koskettava asia.