Lapin poliisilaitos on käynnistänyt esitutkinnan Rovaniemen kaupungin sijoitustoimintaan liittyvästä virkarikosepäilystä.
Poliisin tiedotteen mukaan Rovaniemen kaupungin edustaja on toimittanut 16. helmikuuta Lapin poliisilaitokselle kaupungin sijoitustoimintaa koskevan tutkintapyynnön. Poliisilaitos päätti, että tutkintapyynnössä kuvattujen tapahtumien osalta on syytä epäillä rikosta.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomo Seikkula kertoo MTV Uutisille, että poliisi tutkii tapausta vielä kaupungin antamien tietojen pohjalta, jonka vuoksi se ei voi juuri tiedottaa asiasta enempää.
Riskisijoitus vuonna 2017
Rovaniemen kaupunki teki vuonna 2017 kahden miljoonan euron velkakirjasijoituksen Front Finance -yhtiöön. Viime marraskuussa kaupunki ilmoitti, että sijoittamiseen liittyvä riski on realisoitunut.
Front Finance hakeutui yrityssaneeraukseen keväällä 2020, ja yrityssaneerausohjelma hyväksyttiin Helsingin käräjäoikeudessa lokakuun lopulla. Rovaniemen kaupungin kerrottiin saneerausohjelman myötä menettävän sijoittamastaan pääomasta noin 731 000 euroa.
– Front Financen velkakirjasijoitukset ovat olleet niin sanottuja korkean tuoton sijoituksia, joihin on liittynyt myös korkea riski. Kaupunki on ryhtynyt toimiin varmistaakseen, että jatkossa riskeihin osattaisiin varautua paremmin. Käymme läpi kaupungin sijoitusohjeen ja päivitämme sitä tarvittavilta osin. Sijoitusasiasta ja kaupungin sisäisistä käytännöistä on myös käynnistetty ulkopuolinen selvitys, kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio kertoi tuolloin tiedotteessa.
Vainio ei työskennellyt Rovaniemen kaupunginjohtajana vielä vuonna 2017.