Rantabaarin neljännellä kaudella nähdään vanhojen kasvojen lisäksi myös uusia vahvistuksia.
Suoratoistopalvelu C Moren alkuperäissarja Rantabaari palasi syyskuussa ruutuihin neljännen tuotantokauden jaksoin.
Neljännellä kaudella nähdään tuttujen hahmojen lisäksi myös uusia kasvoja, kun Trissaan työvuoroja saapu huhkimaan Luukas (Tatu Arminen) tyttöystävänsä Jessin (Anna Tavaila) kanssa.
– Luukas lupaa pilkettä silmäkulmassa pientä huumoria tilanteessa kuin tilanteessa. Luukas on Jessin poikaystävä, ja heillä on avoin suhde, Arminen kuvailee.
– Jessi on ihanan määrätietoinen asennenainen, tosi vahva persoona ja on ihana näytellä semmoista naishenkilöä, Tavaila pohjustaa.
Arminen haki aluksi näyttelijäksi Salatut elämät -ohjelmaan. Tuolloin kuitenkin ehdotettiin, että Rantabaari voisi sopia hänelle paremmin. Lopulta useiden koekuvausten jälkeen Arminen sai huojentavan puhelun, jossa kerrottiin hänen päässeen mukaan Rantabaarin hulinoihin.
Tavaila puolestaan päätyi mukaan Rantabaariin, kun näyttelijäkoordinaattori soitti hänelle viime vuoden joulukuussa. Noin viiden koe-esiintymisen jälkeen paikka kesäiseen sarjaan avautui.
Lue myös: Jo toista Rantabaari-kauttaan tähdittävä Rami Farooq sai Salemin roolin ilman aikaisempaa näyttelijänkokemusta – päätyi sarjaan erikoisen sattuman kautta
Arminen aloitti työt esiintymisen parissa noin puolisentoista vuotta sitten. Kokemusta on kerennyt karttua mainospuolelta sekä pienrooleista, mutta Rantabaari on miehen suurin draamarooli tähän asti.
