Rantabaari-sarjassa nähdään mallikomistus, joka nostaa vanhat kaunat pintaan: "Siitä alkaakin sitten kiva show…"

Rantabaari 2:25
Rantabaariin saapuu uusi mallikomistus, joka nostaa vanhat kaunat pintaan

Uusi Rantabaari-näyttelijä Samuel Glassar ennakoi, että hänen hahmonsa nostaa pintaan vanhoja kaunoja ja sekoittaa pakkaa kunnolla.

Rantabaarin uusi kausi tuo mukanaan myös uusia kasvoja, jotka saapuvat sekoittamaan pakkaa. Uutena mukaan hyppää muun muassa 27-vuotias Samuel Glassar. Hän kertoo olevansa näyttelijänä vielä varsin tuore kasvo. Kokemusta on tähän asti tullut enemmän kameran toisella puolella.

– Olen ollut yrittäjä kahdeksan vuotta ja tehnyt töitä luovalla alalla. Viimeisen vuoden ajan olen tehnyt enemmän näyttelijän töitä, kertoo Glassar, joka huomasi Facebookista, että Rantabaari etsii uusia näyttelijöitä ja päätti hakea mukaan.

– Sitä kautta pääsin koekuvauksiin. Aiemmin olen muun muassa valokuvannut sekä tuottanut ja kuvannut videoita. Vähän kaikenlaista, hän kertoo taustoistaan.

Glassar paljastaa hänen Rantabaari-hahmonsa on ammattimalli, joka tulee varakkaasta perheestä ja herättää varmasti tunteita. Näyttelijä kertoi viihtyvänsä sekä hahmossaan että sarjan kuvauksissa.

– Hän on mielenkiintoinen tyyppi, jota on ollut kivaa näytellä. Työporukka oli kiva ja töihin oli mukavaa tulla, kun kaikki sujui jouhevasti, Glassar kiittelee.

Suuremmilta kommelluksilta kuvauksissa mies kertoo välttyneensä.

– Vaikka totta kai oli kohtauksia, missä sai kunnolla heittäytyä ja niissä on sattunut kaikenlaista.

Glassar paljastaa, että hänen roolihahmollaan on yhteistä menneisyyttä erään aiemmilta kausilta tutun rantabaarilaisen kanssa, eivätkä välit ole täysin mutkattomat.

– Siitä alkaakin sitten kiva show! hän vihjaa.

Samuel Glassar paljastaa videolla enemmän yksityiskohtia uudesta hahmostaan. Katso haastattelu!

Rantabaarin 4. kausi vain suoratoistopalvelu C Moressa!

Lue myös:

    Uusimmat