Uskottava amiskärry hakusessa? Hurjapäät-elokuvan Volkswagen kaupan
The Fast and the Furious -elokuvasta tuttu Volkswagen Jetta etsii uutta omistajaa.
Elokuvasarjan ensimmäisessä osassa (Hurjapäät, 2001) mukana ollut vuoden 1995 Jetta on varustettu kaksilitraisella nelisylinterisellä moottorilla ja automaattivaihteistolla.
Auto on varustettu vakiota järeämmällä äänentoistolla sekä PlayStation 2 -pelikonsolilla, joka on integroitu auton kojelautaan. Auton takaspoilerista löytyy Jesseä näytelleen Chad Lindbergin, ohjaaja Rob Cohenin sekä edesmenneen Paul Walkerin nimikirjoitukset.
Auton nykyinen omistaja on Suomessakin pyörineen Veljeni on nero -televisiosarjan pääosassa nähty Frankie Muniz. Kilpa-ajajanakin tutuksi tullut Muniz osti auton 2000-luvun alussa täytettyään 16 vuotta.
Autoa huutokauppaavan Barrett-Jacksonin mukaan Jetta on samassa kunnossa kuin kulttileffassa esiintyessään.
Muistatko, minkälainen rooli autolla oli elokuvan Race Wars -tapahtumassa? Katso video alta.
Mikäli YouTube-upotus ei näy, katso video täältä.
Auto huutokaupataan tammikuun lopussa. Ei ole ollenkaan mahdoton ajatus, että tässä on kaikkien aikojen kallein Volkswagen Jetta.
Lähde: Barrett-Jackson
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää