Uskotko todeksi? Nämä erikoiset asiat saavat miehen innostumaan

Tyypillisten ja yleisten keinojen lisäksi on olemassa myös hieman erikoisempia keinoja, joilla miehen saa innostumaan.

Oletko kyllästynyt samoihin vanhoihin keinoihin, joilla saat miehen innostumaan? Yhdysvaltalaislähteiden mukaan miehiä innostavat muun muassa tietynlaiset värit ja tuoksut. Oletko kokeillut?

Punainen väri

Journal of Personality and Social Psychology -lehden julkaisemassa tutkimuksessa miehet arvioivat naisia, joilla oli erivärisiä vaatteita päällään. Punaiseen asuun pukeutunut nainen oli viehättävämpi, kuin täsmälleen sama nainen muunvärisessä asussa.

Yhteensopivat alusvaatteet

Parisuhde-ekspertti April Masinin mukaan miehet eivät ole valikoivia värien tai kuosien suhteen, mutta koordinoidut alusasut osoittavat, että nainen on käyttänyt ylimääräistä energiaa pukeutumiseensa.

Naisen nauru

Hymy voi olla tuhannen sanan arvoinen, mutta naurulla saat paljon enemmän. Sveitsiläisen Baselin yliopiston professori Maria Sophocles on sitä mieltä, että miehet innostuvat naisen naurusta. Syynä voi olla se, että ääni muistuttaa seksuaalisesta innostuneisuudesta.

Seksilelut

Vaikka naiset saattavat tuntea olonsa epävarmoiksi seksilelujensa suhteen, monet miehet katsovat mielellään sitä, että naiset käyttävät leluja.

Tuoksut

Kurpitsan tuoksun on todettu kiehtovan miehiä. Tulos on saatu chicagolaisessa maku- ja hajuaistiin keskittyneessä tutkimuskeskuksessa. Keskuksen selvityksen perusteella miehet innostuvat erityisesti kurpitsan tuoksusta sekoitettuna laventeliin. Miksi? Tuoksu tuo mieleen hyviä muistoja ja saa miehen tuntemaan olonsa rentoutuneeksi. Takuita tuoksun vaikutuksesta suomalaismiehiin ei ole, sillä kurpitsapiirakka on yleinen kiitospäivän jälkiruoka Pohjois-Amerikassa, ja voi täten tuoda mieleen muistoja juuri pohjoisamerikkalaisten keskuudessa.

Vaniljan on aina tiedetty kiihottavan sukupuoliviettiä. Ihanan tuoksunsa vuoksi vanilja on ehdoton innostava tuoksu, joka kannattaa hankkia kotiin herkkiä hetkiä varten. Myös mandariini, laventeli ja vadelma voivat olla sopivia tuoksuja miehen innostamiseen.

Lue myös:

AVA

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat