Uskomaton selviytymistarina: Perhe pelastui talonsa kaasuräjähdyksestä – yksi halpa laite olisi voinut estää kotia menemästä tuusan nuuskaksi

Uskomaton selviytymistarina: Perhe pelastui kotitalonsa räjähdyksestä 2:41

Yhdysvaltain Wisconsinissa Plourden perhe pelastui täpärästi räjähdyksestä, joka tuhosi heidän kotinsa.

Kaikki tapahtui helmikuun lopulla lauantai-iltana. Räjähdyksen tapahtuessa perheen vanhemmat Tony ja Angie olivat autotallissa.

– Olin laittamassa valoja, ja pam! Ne pimenivät. Se on viimeinen asia, jonka muistan, Tony kertoo.

Tony ja Angie olivat talon ainoassa osassa, joka säilyi ehjänä. Yksi perheen pojista ei ollut kotona, ja toinen pojista oli poistunut kellarissa sijaitsevasta makuuhuoneestaan vain hetkeä ennen räjähdystä.

– Koko lattia tuli edessäni ylös, ja minä lensin ylös ja putosin pohjakerrokseen. Minä vain huusin, sitten juoksin ulos, kertoo Cole Plourde.

– Kaikki meni mustaksi, ja painauduimme taakse, myös hiukseni lensivät taakse. Minä kuulin hänen huutavan, mutta en päässyt hänen luokseen, sillä raunioita oli joka puolella, Angela Plourde kertoo.

Tonylta murtui rintalasta, mutta muuten perhe on kunnossa.

– Se on ihme, niin minä sanoisin, sitä kaikki sanovat, Tony sanoi.

Ilmeisesti räjähdys tapahtui kylmän ilman aiheuttaessa propaanivuodon taloon. Myöhemmin ilmeni, että vuoto olisi voitu estää kaasuilmaisimella.

– Jep, 30 dollaria olisi voinut pelastaa tämä talon ja säästänyt paljolta päänsäryltä, kivulta ja kärsimykseltä sekä kaikelta muulta, Tony pohti.

Lue myös:

    Uusimmat