Uskoisitko? Näin helposti estät neljä yleisintä kotivahinkoa!
Muuttamalla hieman totuttuja tapoja kotioloissa voi ehkäistä monta kotivahinkoa.
Kotona sattuu ja tapahtuu, joten vakuutuksen on hyvä olla kunnossa. Yksinkertaisilla toimenpiteillä estät pahimmat vahingot.
Pop Vakuutuksen asiantuntijat ovat koonneet vinkit, joiden avulla voi ennaltaehkäistä kotivahinkoja ja tehdä kodista turvallisemman.
1. Pyykinpesukoneen hana on hyvä opetella sulkemaan pesukertojen välissä. Se vähentää painetta putkissa ja letkuissa, jolloin vesivahingon riski pienenee.
2. Pyykinpesukonetta ei kannata jättää yksin kotiin pyörimään. Vakuutusyhtiö saattaa nimittäin vähentää ison osan valvomatta jätettyjen kodinkoneiden aiheuttamien vahinkojen korvaussummasta.
3. Jos kylpyhuoneen tai keittiön putket ovat tukkeessa, niitä voi puhdistaa aluksi omin neuvoin. Jos tukokset jatkuvat, paikalle kannattaa kutsua putkimies. Aloita puhdistamalla lattiakaivo ja kippaa vielä putkimiehet perään. Myös pyykinpesukone kannattaa pestä silloin tällöin kuumimmalla ohjelmalla, sillä kuuma vesi puhdistaa viemärit tehokkaasti.
4. Palovaroittimen toimintakunto on myös hyvä tarkistaa säännöllisesti. Testaa ääni ja katso, vilkkuuko varoittimessa valo.
Näistä aloittamalla koti on taas vähän paremmassa turvassa. Jos kotivahinko sattuu kuitenkin omalle kohdalle, hätä ei ole suuri, jos vakuutusasiat ovat kunnossa.
Lähde: MyyAsuntoni.fi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää