Mainos

Useita räjähdyksiä Irakissa

Irakin pääkaupunkia Bagdadia ravisutti eilisen aikana kaksi räjähdystä. Silminnäkijöiden mukaan kummatkin räjähdykset sattuivat Baldiyyatin alueella, jossa asuu paljon palestiinalaispakolaisia. Myös Mosulissa oli eilen autopommiräjähdys, joka surmasi yhdeksän ihmistä.

Alkuillasta Baldiyyatiin iskeytyi kranaatinheittimen ammus, ja ainakin viisi ihmistä sai surmansa ja useat muut haavoittuivat, kertoivat silminnäkijät ja sairaalalähteet. Räjähdyksen jälkeen irakilaispoliisit ja amerikkalaissotilaat eristivät alueen. Yhdysvaltain armeija vahvisti räjähdyksen, mutta ei antanut siitä muita tietoja.

Vähän myöhemmin samalla alueella räjähti uudelleen ja silminnäkijöiden mukaan ainakin yksi ihminen kuoli. Lisäksi useita muita haavoittui.

Ainakin yhdeksän ihmistä on kuollut voimakkaan autopommin räjähdyksessä Mosulissa. Lisäksi noin 45 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen. Pommi räjähti poliisiaseman lähellä.

Lähellä Kirkukia tehtiin myös isku amerikkalaisjoukkojen saattuetta vastaan. Iskussa kuoli kolme yhdysvaltalaissotilasta.

(MTV3-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.