Useita poliiseja ammuttu Yhdysvaltojen Louisianassa – kolme kuollut ja useita loukkaantunut

Poliiseja ammuttu jälleen Yhdysvalloissa –"Koston kierteen pelätään jatkuvan" 1:56

Useita poliiseja on ammuttu Louisianassa Baton Rougella sunnuntaiaamuna, kertoo USA Today. Kolme poliisia on kuollut ampumisessa ja kolme on loukkaantunut. Ampuja on taltutettu.

Yhdysvaltalaisten tiedotusvälineiden mukaan kaupungin eteläosassa käytiin verinen välikohtaus, jonka myötä ainakin kuutta poliisia on ammuttu. Heidät vietiin sairaalaan.

– Useita poliiseja ammuttiin sunnuntaina Baton Rougella Louisianassa, ja heidät on viety sairaalaan, kertoo Don Coppola poliisin viestinnästä uutiskanava WAFB:lle.

Muun muassa uutiskanava CNN:n tietojen mukaan kolme poliiseista on kuollut.

Sairaala on tiedottanut ainakin yhden poliisin tilan olevan tällä hetkellä kriittinen.

Alueella kerrotaan kuuluneen useita laukauksia. Paikallismedioiden mukaan ampuja toimi yksin, mutta myhemmin ilmeni, että epäiltyjä ampujia olisi kolme. Poliisin mukaan yksi epäillyistä on kuollut. Kaksi epäiltyä ampujaa on edelleen vapaana. 

Silminnäkijä kertoi WBRZ News 2:lle, että mustiin pukeutunut ja kasvonsa peittänyt mies olisi ammuskellut umpimähkäisesti kävellessään kadulle elintarvikekaupan ja autopesulan välistä.

WBRZ:n mukaan ampuminen olisi tapahtunut yhdeksän aikaan aamulla.

CNN:n tietojen mukaan poliisi sai ilmoituksen henkilöstä, joka kävelee moottoritiellä rynnäkkökiväärin kanssa. Kun poliisi saapui paikalle, mies avasi tulen. 

Aiemmin tässä kuussa viisi poliisia kuoli, kun asemies ampui heitä Dallasissa. Ampuminen tapahtui poliisiväkivallan vastaisessa mielenosoituksessa. 

Protesti sai alkunsa aiemmista tapahtumista Baton Rougella ja Minneapolisissa Minnesotassa, missä poliisit ampuivat tummaihoiset miehet.

Tuoreimman tiedon mukaan poliisi etsii tapahtumapaikalta räjähteitä. 

Lue myös:

    Uusimmat