Useita ahdistelu- ja väkivaltatapauksia Turussa – poliisi selvittää ryhmässä tehtyjä pahoinpitelyjä

Lounais-Suomen poliisin viikonlopputiedotteen mukaan poliisilla on pitänyt kiirettä alueella. Poliisi on kirjannut ajanjaksolta useamman rikoksen, jossa tekijän epäillään olevan ulkomaalaistaustainen. 

Turun Runosmäessä ulkomaalaistaustainen mies oli pahoinpidellyt naista metsikössä. Teko oli poliisin mukaan keskeytynyt, kun asianomistaja oli ilmoittanut poliisin olevan tulossa paikalle.

Turun Pernossa sivullinen oli puuttunut raiskaukseen, ja lähistöltä pusikosta makaamasta otettiin kiinni ulkomaalaistaustainen mies rikoksesta epäiltynä.

Lisäksi poliisi sai viikonlopun aikana Turun Halisista sekä TYKS:n ympäristöstä pari ilmoitusta tummaihoisesta miehestä, joka oli ahdistellut ja kourinut naisia. Asiaa tutkitaan seksuaalisena ahdisteluna.

Ulkomaalaistaustaiset olivat pahoinpidelleet kantaväestöön kuuluvia ainakin Turussa ja Raumalla. Molemmissa tapauksissa yhdistäviä tekijöitä olivat ulkomaalaisten liikkuminen ryhmässä, pahoinpidellyn henkilön voimakas humalatila, edeltävä sananvaihto asianosaisten kesken, sekä tapahtuman jälkeen tekijöiden hajaantuminen juosten eri suuntiin.

Asioita tutkitaan pahoinpitelynä ja törkeänä pahoinpitelynä. Kummassakaan tapauksessa epäillyistä ei ole vielä saatu tarkempia tietoja tai tuntomerkkejä.

Turun Jyrkkälässä poliisi hälytettiin ulkomaalaistaustaisten sukuriitaa selvittämään, ja asiaa selviteltäessä henkilöt kävivät yllättäen partion kimppuun. Yksi henkilöistä oli aseistautunut paksulla ketjulla, jonka päässä oli raskas lukko. Partio joutui käyttämään kaasusumutinta ja etälamautinta toisten henkilöiden häiritessä poliisin toimia.

Poliisia vastustaneita henkilöitä on pidätettynä. Asiaa tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

Poliisia työllisti myös useat muut tapaukset, joissa tarvittiin poliisia paikalle. Kaikkiaan poliisilla oli noin 1000 erilaista tehtävää, mikä on tavanomaista enemmän.  

Lounais-Suomen poliisilaitoksen tiedote päättyy varsin kuvaavaan lauseeseen:

– Varmasti tapahtui paljon sellaistakin, johon muun muassa yllä mainituista syistä poliisi ei koskaan päässyt ajoissa paikalle.

Ahdistelusta ja poliisin työstä puhuttiin myös eilen MTV Uutisextrassa - katso video alta: 


Lue myös:

    Uusimmat