USA:n republikaanit muuttivat pelisääntöjä edistääkseen ministerinimityksiä

Yhdysvalloissa republikaanipuolue on muuttanut pelisääntöjä, jotka ohjaavat ministerien nimitysprosessia. Kyseessä on vastaisku demokraattisenaattorien yrityksille jarruttaa presidentti Donald Trumpin valitsemien ministereiden nimittämistä.

Senaatin talouskomitean republikaanit päättivät viedä valtiovarainministeriehdokas Steven Mnuchinin ja terveysministeriehdokas Tom Pricen nimitysasian eteenpäin koko senaatin kuultavaksi siitä huolimatta, että kaikki demokraatit olivat boikotoineet komitean istuntoa.

Totuttujen pelisääntöjen mukaan komitea voi äänestää nimitysasian eteenpäin viemisestä vain, jos ainakin yksi vähemmistöpuolueen edustaja on läsnä. Demokraattisenaattorit olivat kuitenkin boikotoineet komitean kuulemistilaisuuksia yhtenä rintamana estääkseen äänestyksen.

Komitean puheenjohtaja, senaattori Orrin Hatch sanoo demokraattien jarruttaneen nimityksiä ennennäkemättömällä tavalla ja komitean turvautuneen siksi ennennäkemättömiin toimiin. Hän vakuuttaa varmistaneensa, että komitean ratkaisu ei riko senaatin eikä talouskomitean virallisia sääntöjä.

Demokraatit vastustavat kiihkeästi sekä Mnuchinin että Pricen valintaa.

Lue myös:

    Uusimmat