USA:n maahanmuuttoviranomaiset pidättäneet viime päivinä satoja ihmisiä "turvakaupungeissa"

Yhdysvalloissa on pidetty viime päivinä satoja laittomasti maahan tulleita ihmisiä niin sanotuissa turvakaupungeissa. Asiasta muun muassa uutisoivan Los Angeles Times -lehden mukaan viranomaiset ovat kertoneet, että lähes 500 ihmistä on pidätetty.

Maahanmuutto- ja tullivirasto ICE on tehnyt pidätyksiä muun muassa Los Angelesissa ja San Franciscossa, jotka lukeutuvat niin sanottuihin turvakaupunkeihin.

Turvakaupungit ovat kaupunkeja, jotka ovat uhmanneet presidentti Donald Trumpin karkotuspolitiikkaa. Kaupungit ovat muun muassa rajoittaneet paikallispoliisin yhteistyötä ICE:n kanssa sekä asettaneet säädöksiä, joiden myötä paikallispoliisin ei tarvitse noudattaa kaikkia maahanmuuttolakeja.

Los Angelesin ja San Franciscon lisäksi turvakaupunkeja ovat myös muun muassa Seattle ja New York, kertoo Guardian.

Trump on yrittänyt rankaista kaupunkeja jäädyttämällä niille suunnattuja varoja. Esimerkiksi San Francisco on kuitenkin vienyt asian oikeuteen, mihin Trumpin suunnitelmat ovat tyssänneet. Useat tuomarit ympäri maata ovat myös puolustaneet turvakaupunkien säädöksiä.

Los Angeles Timesin mukaan viime päivien ratsioiden uskotaan entisestään kiristävän Trumpin hallinnon ja turvakaupunkien välejä.

ICE: Turvakaupungit luovat magneetin laittomalle maahanmuutolle

ICE:n mukaan viime päivien ratsioissa pidätetyistä ihmisistä yli 300:lla on rikosrekisteri. Pidätettyjen joukossa on muun muassa ihmisiä, jotka ovat saaneet tuomion väkivallattomista rikoksista kuten huumerikoksista tai myymälävarkauksista. Lisäksi heidän joukossaan on esimerkiksi perheväkivallasta tuomittuja. Asiaa koskevassa tiedotteessa virasto myös kritisoi turvakaupunkeja.

– Turva-alueet, jotka eivät kunnioita pidättäjiä tai eivät anna meille pääsyä vankiloihin, suojelevat rikollisia maahanmuuttoviranomaisilta ja luovat magneetin laittomalle maahanmuutolle, sanoo ICE:n virkaa tekevä johtaja Tom Homan.

ICE:n toiminta on kuitenkin kerännyt kritiikkiä viimeisimpien pidätyksen myötä. Ihmisoikeusjärjestöt ovat kuvailleet pidätyksiä julmiksi ja kostonhimoisiksi, Guardian kertoo. Järjestöjen mukaan pidätykset ainoastaan heikentävät yleistä turvallisuutta häiritsemällä perheiden elämää ja luomalla pelkoa yhteiskuntaan.

Washington Postin mukaan esimerkiksi New York on reagoinut pidätyksiin sanomalla, että se ei muuta tapaansa toimia ja auttaa maahanmuuttoviranomaisia vain niiden ihmisten kohdalla, jotka on tuomittu vakavasta tai väkivaltaisesta rikoksesta tai jotka ovat terroriseurantalistalla. 

Trump on kautensa aikana ajanut monia maahanmuuttopolitiikan teemoja, kuten lopettanut lapsena laittomasti maahantulleiden suojeluohjelman ja ajanut kiisteltyjä maahantulokieltoja tietyistä maista tuleville.

Presidentti Trump lakkauttaa suojeluohjelman 1:55

Trump antoi uuden maahantulokiellon 2:18

Lue myös:

    Uusimmat