Urpilainen: Kotihoidontuki ei muutu ensi vuonna

Kotihoidontukeen kaavaillut muutokset eivät sisälly ensi vuoden budjettiin, toteaa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen.

Yksityiskohdista on tarkoitus päättää marraskuun lopussa. Muutokset eivät siis sisälly tänään eduskunnalle esiteltävään ensi vuoden budjettiin.

Urpilainen ei pidä kotihoidontuen jakamista äidin ja isän kiintiöihin leikkauksena.

– Kotihoidontuen taso ja kesto tulee pysymään samana, Urpilainen toteaa Huomenta Suomessa.

Urpilainen uskoo, että kannustamalla isiä jäämään kotiin voidaan aidosti myös tukea äidin urakehitystä ja sitä kautta palkkatasa-arvoa.

– Naisten palkkakehitys on jäänyt miehistä jälkeen juuri sen takia koska he joutuvat jäämään kotiin. Jos me emme koskaan muuta tätä trendiä, niin palkkatasa-arvoa ei voi saavuttaa.

Urpilainen ei usko erityistarkkailuun

Valtiovarainministeri Urpilainen kiinnitti Huomenta Suomessa erityisesti huomiota valtion ja kuntien velkaantumiskehitykseen.

Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan EU:n asettaman julkisen velan yläraja 60 prosenttia bruttokansantuotteesta ylittyy ensi vuonna.

Urpilainen ei kuitenkaan usko, että tämän takia Suomea asetettaisiin EU:n erityistarkkailuun tai markkinat hermostuisivat.

– Olen tämän suhteen luottavainen. Jos katsotaan Suomen talouden tunnuslukuja, niin moneen muuhun euromaahan verrattuna olemme edelleenkin kuitenkin hyvässä asemassa.

– Oikeastaan vain Suomi ja Luxemburg ovat ainoita maita, jotka eivät ole ylittäneet 60 prosentin velkarajaa suhteessa BKT:hen. Ja jos se nyt meillä on niukasti ylittymässä niin en usko, että se tulee muuttamaan Suomen asemaa - ei kansainvälisten arvioitsijoiden kuin myöskään Euroopan komission silmissä.

Jutta vaan

Eilen huomenta Suomessa vierailleen eduskunnan puhemiehen, SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoman mielestä viikonloppuna Helsingin Sanomissa kuvatut kireät välit hänen ja puheenjohtaja Urpilaisen välillä olivat liioiteltuja. Samaa mieltä on Urpilainen itse.

– Ei me kyllä tapella, mutta me olemme välillä eri mieltä ja niin sen kuuluukin olla. Eero johtaa eduskuntaa ja minä johdan Sdp:n eduskuntaryhmää. Meillä ollaan Sdp:ssä joskus eri mieltä, mutta se on elävän kansanliikkeen merkki, Urpilainen naurahtaa.

HS:n mukaan Urpilaisen lähipiiri käyttää Heinäluomasta koodinimeä Voldemort, joka tunnetaan Harry Potter -kirjoista. Heinäluoma pitää itseään enemminkin Dumbledorena kuin Voldemortina. Urpilainen ei itseään halua satuhahmoksi nimetä.

– Minä olen ihan mielelläni Jutta Urpilainen, valtiovarainministeri ja Sdp:n puheenjohtaja.

Lue myös:

    Uusimmat