Urheilussa esiintyvät häirintätapaukset huolestuttavat asiantuntijoita – "Luvut ovat todella hälyttäviä"

Naisiin ja lapsiin kohdistuva häirintä urheilussa on laajamittainen ongelma Euroopassa. Asiantuntijat kokoontuivat käsittelemään aihetta Euroopan neuvoston järjestämään konferenssiin Helsingissä.

Viime aikoina urheilussa esiintyviä häirintätapauksia on noussut julkisuuteen useamman kerran. Suomessa häirintätapauksia on esiintynyt ainakin jalkapallossa, jääkiekossa ja tenniksessä. Vallitseva ongelma on laaja myös muualla Euroopassa.

– Luvut ovat todella huolestuttavia ja hälyttäviä. Puhuttuamme uhrien kanssa tiedämme, että vahingot voivat kestää koko elämän ajan, Edge Hillin yliopiston apulaisprofessori Mike Harthill toteaa.

Suomessa toimenpiteisiin on jo ryhdytty. Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ryhtyi taannoin omiin selvityksiinsä. Väestöliitto ja suurimmat lajiliitot käynnistivät viime vuonna Et ole yksin -tukipalvelun. Urheilupsykologi Marja Kokkosen mukaan yhtä oikeaa tapaa häirinnän ehkäisemiseksi ei kuitenkaan ole.

– Mahdollisimman laajalla rintamalla pitäisi lähteä muuttamaan sitä urheilun kulttuuria. Mahdollisimman paljon julkisuudessa tuotaisiin tapauksia esille, kerrottaisiin niiden taustoja, tuomioita, ja minkälaisia muutoksia seuroissa ja urheilujärjestöissä on tapausten jälkeen tehty, Kokkonen listaa.

Katso asiantuntijoiden mietteet kokonaisuudessaan pääkuvan videolta.

Lue myös:

    Uusimmat