Mainos

Unicef: Tuhannet vierastaistelijoiden lapset elävät hirvittävissä olosuhteissa Irakissa ja Syyriassa

8:48
MTV Uutisten erikoishaastattelu: 25-vuotias suomalaisnainen lähti kurdien vallankumoukseen Isisiä vastaan – vahti vangittuja suomalaisia Isis-vaimoja

Tuhansia vierastaistelijoiden lapsia elää hirvittävissä olosuhteissa leireillä, säilöönottokeskuksissa ja orpokodeissa Syyriassa ja Irakissa, arvioi YK:n lastenjärjestö Unicef. Järjestön mukaan lasten henkinen ja fyysinen hyvinvointi ovat vaarassa.

Suurin osa lapsista on järjestön mukaan syntynyt äärijärjestö Isisin hallitsemilla alueilla tai matkustanut sinne vanhempiensa kanssa.

Unicef arvioi, että Syyriassa elää lähes 29 000 ulkomaalaista lasta. Valtaosa heistä eli 20 000 on naapurimaa Irakista, ja yli 9 000 lasta on 60 muusta maasta.

Heidän lisäkseen noin tuhannen vierastaistelijan lapsen uskotaan olevan Irakissa.

Unicefin pääjohtaja Henrietta Fore sanoo järjestön tiedotteessa, että lapset ovat kahdesti hylättyjä.

–  Heidän omat yhteisönsä hyljeksivät heitä, ja nyt myös valtiot tekevät samoin. Lasten kuuluu saada peruspalveluita sekä pääsy takaisin omaan maahansa.

Järjestö huomauttaa, että YK:n lasten oikeuksien sopimus velvoittaa valtion suojelemaan jokaista alle 18-vuotiasta.

Järjestö avustanut 270 lapsen kotiutumista

Suomen Unicefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki sanoo tiedotteessa, että Suomella on kaikki edellytykset huolehtia noin kolmestakymmenestä suomalaisten vierastaistelijoiden lapsesta.

– Meillä on toimiva lastensuojelujärjestelmä ja mekanismit tarvittaessa myös äärimmäiseen keinoon eli lapsen huostaanottoon. Suomessa on myös sodan traumatisoimille lapsille erikoistunutta hoitoa.

Unicef kertoo avustaneensa tähän mennessä 270 lapsen kotiutumista. Tuki on pitänyt järjestön mukaan sisällään yhteistyötä ministeriöiden ja konsulaattien kanssa, juridista apua, lasten saattamista omiin maihinsa ja sopeuttamista omiin perheyhteisöihinsä.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja