Unenpuute voi aiheuttaa pienen aivovaurion? Lue yllättävät tutkimustulokset
Unenpuute on aivojen terveydelle haitaksi, sanoo uusi tutkimus.
Tuntuuko huonosti nukuttujen yöunien jälkeen siltä, ettei ajatus juokse? Uuden tutkimuksen mukaan tässä tunteessa saattaa olla enemmän perää kuin aikaisemmin on tajuttukaan. Ruotsalaisen Uppsalan yliopiston tutkimuksen mukaan yhden yön unenpuute lisää terveiden nuorten miesten veressä NSE- ja s-100B-molekyylejä. Näitä molekyylejä löydetään tavallisesti aivoista, mutta tutkijoiden mukaan kyseisten molekyylien määrä veressä nousee myös aivovaurion jälkeen. Tutkimus toteutettiin viidellätoista terveellä, nuorella miehellä. Heidät pidettiin pakolla hereillä yhden yön ajan ja toisena yönä he nukkuivat keskimäärin kahdeksan tunnin ajan.
– Tuloksemme viittaavat siihen, että riittävät ja hyvät yöunet saattavat olla kriittisen tärkeitä aivojen terveydelle, tutkija Christian Benedict Uppsalan yliopiston neurotieteen osastolta sanoo.
Unenpuutteen on jo aikaisemmin uskottu liittyvän joihinkin aivosairauksiin kuten Alzheimerin tautiin.
(MTV LIFESTYLE)
Lähteet:Alphagalileo, YLE
Uusimmat
-
16:35
Jorma Uotinen jakoi nostalgisen nuoruuden tanssikuvansa – seuraajat ihmeissään
-
16:06
Isrealin sotilaat surmasivat kaksi palestiinalaista ratsian yhteydessä
-
15:55
Jokereista röyhkeä väite – tämä linjaus sai asiantuntijat korottamaan ääntään: "Sulkenut itsensä tyrmään"
-
15:43
Seuraa suorana noin kello 17: Nasan luotain palaa historialliselta asteroiditehtävältään – pudottaa näytteet Utahin autiomaahan
-
15:35
Laiton polttoainevarasto räjähti Beninissä – kymmeniä kuollut
-
15:34
Työtaistelut hallitusta vastaan alkavat – näin työnseisaukset ja ulosmarssit iskevät Suomeen
-
15:32
Darcey halusi vain parantua rintasyövästä: "En osannut odottaa sitä, mitä tuli sen jälkeen"
-
15:30
Kuvat julki Mika Salon hääjuhlasta Suomessa – avioitui Annica-vaimonsa kanssa aiemmin Las Vegasissa
-
15:01
Marcus Rashford romutti ökyautonsa
-
14:57
Jättisalama hämmästytti Helsingissä – kuinka epätavallinen se todella oli?
-
14:49
Red Bullin nerokas temppu paljasti porsaanreiän – 26 kierrosta keskeyttäneenä ollut Sergio Perez käskettiin takaisin radalle
-
14:20
Mercedeksen sisällä kipinöi: George Russell sai tiukkasanaisen käskyn tiimiradiossa
-
14:19
Pohjois-Kosovossa puhkesi jälleen levottomuuksia
-
14:15
Kevin Costner ja ex-vaimo Christine Baumgartner pääsivät sopuun eroasioista kuukausia kestäneen oikeustaistelun jälkeen
-
14:04
Näin ruutuaika voi vaikuttaa pikkulapsiin – tutkimus löysi yhteyden kehitysviiveisiin
-
13:56
Suomalaisten sotilaiden muistomerkki kadonnut Karjalassa
-
13:27
Mieletön ME-murskaus – etiopialaisjuoksijalta hurja aika Berliinissä
-
13:22
Näin rikottiin jalkapallon pomputtelun maailmanennätys – salaisuutena erityinen strategia
-
13:06
Kirja-arvio: Sota ja rangaistus – Putin, Zelenskyi ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan
-
13:04
ISW: Ukraina etenee venäläisten linjojen läpi Verbovessa – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää