UMK-juontaja Roope Salminen paljastaa: "En ole yhtään viisufani"

Suomessa on pidetty mottona, että kukin saa toimia vain yhdellä alalla, monilahjakkuudet ovat epäilyttäviä. Euroviisujen kotimaan karsinnan juontaja haastaa oletuksen.

Roope Salminen on 25 vuoden ikään mennessä ehtinyt paitsi juontaa, myös olla tv-näyttelijä, levyttävän bändin solisti, improvisaatioteatterin jäsen ja vielä teatterinjohtajakin.

– Me ollaan (Putouksen) Antti Holman kanssa heitetty läppää siitä, että kauankohan Suomen kansa jaksaa meitä kahta katsella, Salminen virnistää.

Hänen mielestään omat toimenkuvat voi kaikki niputtaa määreen viihdyttäjä alle.

Salminen on jo päättänyt, mitä hän tavoittelee viihteen ja miksei kulttuurinkin "jokapaikan höylänä".

– Moni seuraa jääkiekon tilastoista pelaajan maaleja tai pistesaldoa. Mutta osa pitää parhaina pelaajina niitä, joka saavat eniten jääaikaa. Vertaisin, että itse haluan pitkän uran, paljon peliaikaa. Voitot tai palkinnot eivät ole niin tärkeitä. 

Hatustavetäjät stand upin tilalle? 

Millä keinoin Salminen on päässyt esille? Vaikuttaa siltä, että niihin lukeutuvat ainakin peräänantamattomuus ja urakointi.

– Ryhdyin näyttelijäksi siitä huolimatta, että pyrin Teatterikorkeakouluun seitsemän kertaa pääsemättä läpi. Bändimme Roope Salminen ja Koirat on tehnyt liki 200 keikkaa, ja valmistelemme nyt debyyttialbumia.

Laakereillaan ei lepää myöskään "improteatteri" Kolina, jonka riveissä Salminen aikoo improvisoida tänä vuonna toistasataa esitystä.

– Väitän, että improvisaatio nostaa edelleen päätään teattereissa. Usein tulee palautetta, että nyt on tilausta stand upin tilalle jollekin muulle. Jengi alkaa huomata, että improssa on tarjolla joka kerta oikeasti uusi juttu.

Kolina mitteli juuri taitojaan Putouksen edustajia vastaan Helsingin Klubiteatterissa, jota Roope pyörittää kaverinsa kanssa.

– Kolina oli juuri voittanut Suomen impromestarin tittelin, mutta niin siinä vaan kävi että Putous voitti meidät, Salminen kumartaa. 

Klaani ei samalla polulla 

Kun kirjoittaa Roope Salmisesta, on kiusauksena valita otsikoksi 'Sukuvika kun supliikki luistaa'. Roope kuitenkin kiemurtelee selvästi kiusaantuneena, kun toimittaja vilauttaa moista otsikkoa.

– Kyllä, isäni Eppu Salminen ja äitini Minna Turunen ovat näyttelijöitä. Krisse Salminen on isäni sisko ja tietokilpailuguru Reijo Salminen vaarini. Silti haluan korostaa, että kuljemme työssä ja uralla kukin omia polkujamme.

Tästä syystä Salmisen klaani on Roopen mukaan myös kieltäytynyt yhteishaastatteluista, vaikka välit ovatkin kunnossa.

Toki nuorukainen myöntää hyötyneensä monin tavoin siitä, että on saanut kasvaa kirjaimellisesti aitiopaikalla - poika oli kuulemma pienenä udellut, onko näyttelijä maailman yleisin ammatti.

– Perhe ja suku ovat antaneet minulle ikkunan siihen maailmaan. Toivottavasti tuo on myös karsinut harhakuvitelmat siitä, että jos pääsee televisioon, niin sitten olisi loppuelämänsä rikas, muun muassa Ylen Kotikadun Narskuna tutuksi tullut Salminen linjaa.

Roope uskoo lisäksi pystyneensä varautumaan etukäteen siihen, että julkisuudessa on ikävätkin puolensa.  

Ei lainkaan viisufani

Kun Roope Salmista pyytää listaamaan neljä suosikkiaan Suomea euroviisuissa edustaneista lauluista, nuori mies nostaa heti kädet pystyyn antautumisen merkiksi.

– En ole yhtään euroviisufani. En taitaisi äkkiseltään edes muista neljää Suomen viisubiisiä.

Tunnustus on yllättävä, juontaahan Salminen muina miehinä Suomen tämän vuoden euroviisukarsintoja (Uuden Musiikin Kilpailua) Ylen suorissa lähetyksissä.

Miten Salminen edes tohti hakea viisujuontajan tehtävää?

– En olekaan tarjoutunut siihen. Mulle soitettiin Ylestä ja tarjottiin pestiä. Mun ei myöskään tarvitse lukea prompterista tai juontokorteista, saan höpötellä mitä huvittaa.

– Mutta UMK:n toinen juontaja Rakel Liekki on hirveän innokas euroviisufani. Ehkä me täydennämme toisiamme.

Eurovision varsinaisen laulukilpailuun Wieniin Roope Salminen ei ole saanut Yleltä työtarjousta "ainakaan vielä".

– Voihan olla, että sinne haetaan kommentoimaan tyyppiä, jonka viisutietämys ei ole näin ohut.  

STT - PERTTI MATTILA

Lue myös:

    Uusimmat