Ulkovalaistus kuntoon – näin onnistut pihalla ja parvekkeella

Onnistunut pihavalaistus luo tunnelmaa ja turvallisuutta. Mitä kaikkea pihan valaistuksessa on otettava huomioon?

Pihavalaistuksessa tärkeä sääntö on valaista kohdetta, ei tyhjää tilaa, kertoo Sähköturvallisuuden edistämiskeskus ry:n valaistusopas. Valaistuksen kohteena voi olla sisäänkäynti, kulkureitti, talon julkisivu, puut, kasvit tai muut puutarhan elementit.

Valitse valaisimiksi laadukkaita ja Suomen talviolosuhteita kestäviä valaisimia, jotka täyttävät ulko-olosuhteiden kotelointiluokkavaatimukset. Roudan takia valaisimille on hyvä tehdä kunnon perustukset. 

Pihapiirin valaistuksessa on hyvä huomioida pihan eri osien käyttötarkoitukset ja tehdä etukäteen tarkka suunnitelma. Valaistusta on hyvä olla esimerkiksi mahdollisessa grillipaikassa, kasvihuoneella tai muulla oleskelualueella.

Muista, ettei koko pihaa ole tarkoitus valaista, ja liika valaistus kasvattaa kontrastit turhan isoiksi. Useampi pienitehoinen valaisin on parempi vaihtoehto kuin yksi suuri.

Terassilla ja parvekkeella on monta mahdollisuutta

Terassin valaistus riippuu siitä, onko terassi avomallia vai katettu. Avoterassin valaisuun sopivat seiniin kiinnitettävät pinta-asennetut valaisimet. Valoja voi myös upottaa kaiteisiin tai lattiarakenteisiin.

Lisävalona voi käyttää ulkotiloihin IP-luokiteltuja pöytä- ja lattiavalaisimia, joille otetaan sähkö joko ulkopistorasiasta tai jatkojohdolla. Katetulla terassilla voi hyödyntää kattoa. Lasitettu ja katettu terassi toimii sekä sisä- että ulkotilojen jatkeena, ja siksi valaistuksessa kannattaa huomioida molemmat.

Parvekkeen kohdalla kannattaa miettiä, haluaako valaisimien näkyvän parvekkeen ulkopuolelta, vai onko ulospäin tarkoitus näkyä vain valaistu parveketila. Laadukas parvekevalaistus syntyy käyttämättä kattoon upotettuja valaisimia, jotka eivät säteile valoa parvekkeen ulkopuolelle, mutta luovat tilaan kauniin valaistuksen. 

Lue myös:

    Uusimmat