Kasper Kivistö on yksi heistä, joiden piti valita biologisten lasten ja identiteettinsä välillä: "Joka kerta kun puhumme perheen perustamisesta, sydämeni vähän särkyy"

Transsukupuolinen mies Kasper Kivistö sanoo, että valtio pakotti hänet valitsemaan ihmisoikeuksiensa ja omien biologisten lasten saamisen mahdollisuuden välillä.

Ja se on asia, joka satuttaa häntä edelleen.

Kivistön juridinen sukupuolenkorjausprosessi alkoi noin 25-vuotiaana. Silloin hän myös ”tuli ulos kaapista”, eli kertoi julkisesti olevansa transsukupuolinen. Samalla hän halusi vahvistaa myös virallisesti sukupuolensa.

Suomessa nykyinen lainsäädäntö velvoittaa, että saadakseen juridisen vahvistuksen sukupuolensa korjauksesta on oltava steriloitu tai muulla tavoin lisääntymiskyvytön.

Kivistölle ilmoitettiin, että jos hän haluaa vahvistaa sukupuolensa juridisesti, lapsihaaveista on luovuttava.

– Olin ajatellut, etten halua lapsia, joten sillä hedelmättömyydellä ei ole merkitystä.

Viisi vuotta sitten "järkevin vaihtoehto"

Kuten suurimmalla osalla sukupuolen korjausprosessiin lähtijöistä, hedelmättömyys saavutettiin hormoneilla. Lääkärit kertoivat Kivistölle, että kohdun ja munasarjojen säilyttäminen voisi aiheuttaa terveysriskejä.

Kivistön mukaan hän suostui steriloivaan leikkaukseen, koska hänelle annetun tiedon perusteella se oli järkevin vaihtoehto. Toimenpide on peruuttamaton.

Kun Kivistö kävi prosessiaan läpi reilu viitisen vuotta sitten, sukusolujen tallettaminen ei ollut mahdollista julkisessa sairaanhoidossa transmiehille. Lakia tulkittiin niin, että transsukupuolisella ei saa olla ”takataskussaan” keinoa hankkia lapsia prosessin jälkeen.

Ennen leikkausta hän kysyi lääkäreiltä, voisiko hän lahjoittaa munasolunsa jollekin sitä tarvitsevalle.

– Siinä vaiheessa minulle sanottiin, että on liian myöhäistä miettiä sitä nyt.

Ensin byrokratia, sitten oma elämä

Kivistön kritiikki kohdistuu ennen kaikkea ymmärtämättömyyteen transihmisen tilanteesta. Hän kuvailee, kuinka hän kokee tulleensa pakotetuksi valitsemaan oman identiteetin ja lapsenteon välillä.

Kivistö kuvailee kaapissa oloa eräänlaiseksi välitilaksi. Puuduttavassa työssä ei ollut etenemismahdollisuuksia, eikä hänellä ollut koulutusta. Hän eli tuolloin syrjässä, kuin piilossa muulta yhteiskunnalta. Hän ei halunnut tulla nähdyksi.

– Pakko ei tarkoita, että joku tulee ja aamuyöllä repii sinut sängystä käsiraudoissa lääkärinpedille. Se tarkoittaa sitä, että jos et suostu siihen, että sinut saatetaan tavalla tai toisella hedelmättömäksi, et pääse eteenpäin elämässäsi ja jäät siihen välitilaan, Kivistö kertoo.

– Vasta kun sain nimeni ja juridiset paperit korjattua, pystyin oikeasti alkaa elää minun elämääni.

Herääminen horroksesta

Hänen mielestään on ongelmallista, että ihminen laitetaan päättämään myös kehonsa muokkaamisesta tuollaisessa tilanteessa. Hän oli pattitilanteessa, sillä prosessi ei juridisesti etene ilman todistusta hedelmättömyydestä.

– Tietyllä tavalla se en ollut minä, joka [sterilointiin] edes suostui. Se oli ihminen, joka on kaapissa, joka oli kesken. Jolla oli vain kiire päästä elämään omaa elämäänsä ja olemaan oma itsensä.

– Jos minulta nyt kysyttäisiin, suostutko siihen, että Suomen valtio vaatii sinulta lisääntymiskyvyttömyyttä, en todellakaan suostuisi.

Kivistö kuvailee kuitenkin heränneensä operaatioiden jälkeen kuin pitkästä horroksesta. Hän alkoi opiskella uutta alaa ja aloitti vapaaehtoisena järjestötoiminnassa.

Oli vapauttavaa olla oma itsensä ja ulkona kaapista.

"Ei ole enää plan b:tä"

Vasta leikkauksen jälkeen Kivistö tutustui sateenkaaripariskuntaan, joka oli päätynyt tallettamaan sukusolujaan. Transsukupuolinen isä oli lahjoittanut oman munasolunsa, joka istutettiin äidin kohtuun. Nainen kantoi sekä synnytti lapsen, ja näin lapsi oli kirjaimellisesti molempien.

– Kun sain selville tämän olevan mahdollista, siinä vaiheessa minun maailmani alkoi vähän rakoilemaan.

Hän ymmärsi, että vastoin kaikkia kuvitelmiaan hänen olisikin ollut mahdollisuus omiin biologisiin lapsiin.

– Ja ne olisivat oikeasti olleet minun lapsiani, siinä missä sen äidinkin.

Kivistön päätöstä mennä steriloivaan leikkaukseen ja tehdä lisääntymiskyvyttömyydestä lopullista, oli helpottanut hänen veljensä. Kasper oli pohtinut, josko hän voisi tulevaisuudessa pyytää sukusoluja veljeltään, jolloin heidän sukunsa jatkuisi ja lapsetkin näyttäisivät isältään.

– Mutta elämä ei aina mene kuten toivoisi, Kivistö toteaa.

Veli menehtyi, ja hänen kuolemansa sulki sen oven, jonka Kivistö oli ajatellut olevan vielä raollaan.

– Siihen loppui myös meidän suvun jana, Kivistö sanoo.

– Ei ole enää mitään ”plan b:tä”, ei ole enää mitään keinoa. Eikä sitä rahalla voi enää ostaa takaisin.

Perhehaaveet aiheuttavat ristiriitaisia tunteita

Nykyään 31-vuotiaalla Kivistöllä on mielenkiintoinen työ kuljetusalalla ja hän toimii liikenneopettajana. Hän on järjestöaktiivi ja toimii muun muassa transihmisten oikeuksia ajavan Trasek ry:n hallituksessa.

Hänellä on vakava parisuhde, jossa perhesuunnittelu on tullut ajankohtaiseksi. He ovat puhuneet aiheesta, ja hänen tyttöystävälleen olisi tärkeää saada synnyttää oma lapsensa.

Se herättää Kivistössä ristiriitaisia tunteita.

– Haluan voida rakentaa perheen hänen kanssaan. Mutta en voi sille mitään, että joka kerta kun puhumme siitä aiheesta (perheen perustamisesta), minun sydämeni vähän särkyy.

– Vaikka sen pitäisi olla onnellinen keskustelu, se muistuttaa joka kerta siitä, että minulle se ei ole enää mahdollista, että en voi enää nähdä itseni näköistä lasta.

Monet joutuvat kokemaan lapsettomuutta, koska heidän kehonsa ei pysty lapsia saamaan.

– Mutta minun kohdallani se olisi ollut mahdollista. Se oli alun perin mahdollista, ja sitten homma meni pieleen.

Nykyhallitus kaavailee lainmuutosta

Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka lainsäädännössään yhä vaatii lisääntymiskyvyttömyyttä sukupuolen vahvistamiseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vuonna 2017 todennut, että kyseessä on ihmisoikeusloukkaus.

Nykyään transsukupuolisille tarjotaan mahdollisuutta tallettaa sukusolujaan, ja Marinin hallitusohjelmassa lainsäädännöllisestä lisääntymiskyvyttömyyden vaatimuksesta ollaan luopumassa kokonaan.

Transasioiden aktiivina Kivistö on iloinen, että tulevaisuudessa muiden ei tarvitse tehdä sellaista valintaa kuin hänen.

Mutta se ei tarkoita, että heidän näkökulmastaan työ olisi ohitse.

Transjärjestöt ajavat lakiin myös alaikäisten oikeutta ilmoittaa oman juridisen sukupuolensa, koska se on heidän mukaansa tärkeää itsemääräämisen ja identiteetin muodostamisen kannalta.

Lääketieteelliset toimenpiteitä mietittäisiin jatkossakin vasta täysi-ikäisenä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.

Tietoa ja tukea vaikeaa saada

Esimerkiksi Kivistö antaa oman prosessinsa. Hänellä oli kiire saada oikea sukupuolensa vahvistettua, joten hän kiirehti päätöksiä kehon muokkaamisesta. Tulevaisuudessa yhtä radikaaleja kehonmuokkausvaatimuksia ei pitäisi olla, mutta järjestöjen mukaan nuoria transihmisiä auttaisi, jos heillä olisi itsemääräämisoikeus juridiseen sukupuoleensa.

Kivistön mukaan prosessin tulisi edetä yksilöllisemmin, koska sopiva etenemistapa riippuu henkilöstä.

– Transihmisten on todella vaikea saada oikeasti kattavaa tietoa itseään ja terveyttään koskevista asioista.

Toinen työmaa on asenteet transihmisiä kohtaan. Heitä on ollut aina, mutta asiasta on tullut kunnolla näkyvää vasta 1900-luvun lopulla.

Kuten homoseksuaalisuus, myös transsukupuolisuus on luokiteltu mielenterveyden sairaudeksi. Vaikka vanhentuneista määritelmistä on jo luovuttu, vanhat asenteet ovat yhä nähtävissä.

Translaki on viime vuosina ollut useaan otteeseen kansan huulilla, koska ihmisoikeusjärjestöt ovat pitäneet meteliä sen uudistamisesta. Keskustelun herättäminen on tärkeää, mutta se tuo mukanaan ikäviä puolia.

– Taas me joudumme kuuntelemaan julkista keskustelua siitä, kuinka minä en saisikaan saada lapsia. Kuinka olen jotenkin vääränlainen, enkä voisi olla vanhempi.

Syntyvyyskeskustelu turhauttaa

Kivistöstä tuntuu ristiriitaiselta kuunnella julkisia puheita lasten teon tärkeydestä, kun häneltä on se oikeus viety. Koska biologisia tai terveydellisiä syitä transsukupuolisten lisääntymisen rajoittamiseksi ei ole, on vaikea nähdä perusteluja vaatimukselle.

Se turhauttaa.

– On todella satuttavaa kuunnella kun ihmiset, jotka eivät ole koskaan tavanneet minua tai ketään muutakaan transsukupuolista ihmistä, väittävät, etteivät transihmiset sovellu vanhemmiksi, Kasper kuvailee.

– Ihmisten pitäisi huomioida, että tietävätkö he oikeastaan edes asiasta mitään, kun alkavat puhua siitä julkisesti. Vai pitäisikö heidän olla hiljaa, ja kuunnella muita välillä?