Ulkoministeriö: Suomeen tuodaan myös kemiallisten aseiden jätevettä

Ulkoministeriön aseidenvalvonta yksikön päällikkö Markku Virrin mukaan Suomeen on tulossa laivalla myös kemiallisten aseiden neutraloimisesta syntynyttä jätevettä.

Virrin mukaan Suomi rahoittaa Syyrian kemiallisten aseiden hävittämistä kaikkiaan 650 000 eurolla.  

Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW:n johtama aseiden hävittäminen on viivästynyt, sillä kahdeksan prosenttia kemikaaleista on vielä hävittämättä. Alunperin kaikki piti olla tuhottu kesäkuun loppuun mennessä.

 – Kemiallisten aseiden vaarattomaksi tekemisestä syntyy jätevettä, joka tuodaan laivalla Suomeen.  Meille tuotava jätevesi on jopa laimeampaa kuin tavalliset teollisuuskemikaalit,  valottaa Virri.

Ekokemin maajohtaja Jani Lösösen mukaan jätevesilaivan tarkkaa tuloaikaa Suomeen ei vielä tiedetä.

– Jätevedet tuodaan meille isoissa säiliökonteissa. Laivan saapumisesta saamme tiedon viikkoa aiemmin, kertoo Lösönen.

Suomeen tänään saapuneen kemikaalilaivan lisäksi lähiviikkoina Haminaan tulee toinenkin tavanomaisia teollisuuskemikaaleja sisältävä laiva. 

Puolustusvoimien osasto turvaa kemiallisten aineiden lastausta Välimerellä.

Lue myös:

    Uusimmat