Ulkoministeristä vielä ei ole aika keskusteluille Venäjän kanssa.
Elina Valtonen (kok.) sanoo, ettei juuri nyt ole oikea aika keskusteluille Venäjän kanssa.
Presidentti Sauli Niinistö sanoi eilen Ylelle, että Euroopan olisi viisasta käydä keskusteluja suoraan Venäjän kanssa.
Niinistö sanoi pitävänsä "hassunkurisena", että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskustelee Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa, mutta eurooppalaiset johtajat eivät.
– Mielestäni tilanne ei ole hassunkurinen, vaan päinvastoin olen erittäinkin iloinen siitä, että Eurooppa on niin yhtenäinen, Valtonen sanoo viitaten myös muun muassa tuoreimpaan pakotepäätökseen.
Valtosen mukaan vielä ei ole oikea aika keskusteluille Venäjän kanssa.
– Kyllä varmaan jossain kohtaa keskustelujen aika on, mutta silloin pitää tietää, mikä se tavoite on, ja nähdä myös jonkinlaista valoa Venäjän päästä.
Ja tällä hetkellä valoa ei ole näkyvissä?
– Emme ole nähneet sellaista vastaantuloa. Eihän presidentti Trumpkaan ole saanut lopulta minkäänlaista vastaantuloa Venäjältä, Valtonen sanoo.

