Ulkoilupäällikkö laturaivosta: Pitääkö jotain todella vakavaa sattua ennen kuin ohjeet uskotaan?

Helsingin kaupungin liikuntaviraston ulkoilupäällikkö Petri Angelvuo latoo suorat sanat hiihtolatujen tuhoajille ja yhtä lailla kuumana käyville hiihtäjille.

– Menkää ihmiset itseenne. Ottakaa terve järki käyttöön. Laturaivo on fanaattista, eikä sille ole järjellistä selitystä. Jotkut hiihtäjät eivät suvaitse lapsihiihtäjiä samalle ladulle. Lapset ovat aina tervetulleita, paukuttaa Angelvuo.

MTV Uutisten sunnuntaisessa jutussa ollut kaupungin liikuntapaikkamestarin kertoma tieto siitä, että laduilla käveleminen on kielletty, on aiheuttanut pienimuotoista väittelyä somessa, ja meitä on vaadittu oikaisemaan väärä tieto.

Sofia kirjoittaa näin: Laduilla kävely ei ole kiellettyä järjestyslain eikä minkään muunkaan lain tai säännön nojalla. Se on aivan yhtä sallittua kuin hiihtokin. 

Angelvuo vahvistaa uudestaan tiedon siitä, että järjestyslaki kieltää latujen tuhoamisen.

– On totta, että lakiin ei ole suoraan kirjattu, että käveleminen on kielletty, mutta siinä sanotaan, että latuja ei saa tuhota. Jos kävelemisestä, pyöräilystä, lastenvaunujen työntämisestä tai koiran ulkoiluttamisesta ladulla jää jälkiä tai ladulle tulee hiekkaa, niin tämä on kielletty, sanoo Angelvuo Sofialle ja muille epäuskoisille.

Koirat pois laduilta

Koko Suomessa on lisäksi kielletty koirien ulkoiluttaminen vapaana kaupunkialueella.  Aika monelta tämä tuntuu unohtuneen somekirjoitusten perusteella:

Jos muuten haluatte tutustua mihin tahansa ulkourheilumuotoon, menkää Paloheinän LADUILLE katsomaan: siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa ja ulkoilutetaan koiraa. Vähän liioittelua toki: luistimia ei ollut kellään!

Angelvuon mukaan hiihtäjien turvana on myös kuluttajaturvallisuuslaki, jonka mukaan hiihtolatujen pitää olla turvallisia. Helsingin kaupunki onkin juuri päivittämässä omalta osaltaan valtakunnallista TUKES:in vaatimaa maastohiihdon turvallisuusasiakirjaa.

– Tarkistamme, että laduilla on tarvittavat kylttimerkinnät ja varoitukset esimerkiksi jyrkistä mutkista, vaarallisista laskuista ja kielloista. Esimerkiksi koirien pitkistä flex-hihnoista olemme saaneet ikävää palautetta. On vaikea uskoa, että joku vaarantaa oman, hiihtäjän ja koirien turvallisuuden ulkoiluttamalla koiria hiihtoladulla – kaikkien kieltojen vastaisesti päivittelee Angelvuo.

Joskus olen itse meinannut alamäessä kaatua irralleen jätettyjen remmillisten koirien syöksyttyä jäiselle ladulle. Vastaavan, hengenvaarallisen tilanteen jälkeen voin hyvinkin ymmärtää, jos joku kommentoi tilannetta hieman äkkipikaisesti. Ei se ole someraivoa tai edes erityisen huonoa käytöstä.

Pitääkö jotain sattua?

MTV Uutisille kerrottiin , että lumetettua latua pitkin laski joukko poikia rullalaudoilla, joista oli otettu rullat pois.  

Pari päivää sitten Lappeenrannan Sanomissa kerrottiin tapauksesta, jossa lyhyelle hiihtoladulle kantautuva kävelijöiden hiekka vahingoittaa suksia.

Suoranaista hengenvaaraa hiihtäjille on aiheutunut viime vuosina ainakin Helsingissä ja Kuopiossa ladun tahallinen hiekoitus, johon hiihtäjiä on kaatunut ja loukkaantunut. Onpahan ladun yli alamäkeen keksitty virittää narua.

Lopuksi Angelvuo muistuttaa ja varoittaa hiihtäjiä: Olkaa varovaisia!

– Olemme toistaiseksi välttyneet hengenvaarallisilta onnettomuuksilta, mutta pitääkö jotain todella vakavaa sattua, jotta kaikki ymmärtävät, miten vaarallista ja järjetöntä on hiihtolatujen käyttäminen muuhun kuin siihen tarkoitettuun eli hiihtämiseen, huokaa Angelvuo.

Olipa se sitten Helsingissä tai muualla Suomessa, en ymmärrä – miksi kävelijöiden pitää ängetä hiihtoladulle ja toisinpäin, hiihtäjien luistella kävelypoluilla.. Itse en hiihdä edes rahasta, mutta kävelylenkilläni ei tulisi mieleenkään mennä hiihtoväylille nuljauttelemaan nilkkojani.

Kursivoidut teksit somekommentteja ja palautetta MTV Uutisten sunnuntaiseen juttuun.

Lue myös:

    Uusimmat