Ukrainan sodan tilanne juuri nyt: Yhdestä kaupungista on kohistu jo kuukausia – onko tässä uusi polttopiste?

Tältä näyttää sodan runtelemassa Bahmutin kaupungissa 2:08
Tältä sodan runtelemassa Bahmutin kaupungissa näyttää.

Ukrainassa on jo kuukausia kuhistu yhdestä kaupungista: Bahmutista.

Ennen sotaa yli 70 000 asukkaan kaupungista on taisteltu verisesti, ja Venäjä on jääräpäisesti Wagner-palkka-armeijan johdolla iskenyt päätään Ukrainan puolustuslinjoihin jo loppukesästä saakka.

Viime viikolla pään iskeminen tuotti tulostakin. Ukraina menetti Donetskissa sijaitsevan Bahmutin koillispuolella sijaitsevan pienen suolakaivoskaupungin Soledarin.

Menetyksen myöntää myös ukrainalaislehti The Kyiv Independent.

– Dramaattinen taistelu Soledarista, osana Bahmutin taistelua, on ohi – vaikka Ukrainan johto ei ole vieläkään tunnustanut tappiota, lehti kirjoittaa.

The Kyiv Independentin mukaan kyseessä on Venäjän ensimmäinen voitto sitten kesä-heinäkuun, jolloin se sai haltuunsa Severodonetskin ja Lysitshanskin Itä-Ukrainassa.

Lehti kirjoittaa, että Soledarin menetys johtuu suurelta osin Ukrainan puolustusta uuvuttavista ja säälimättömistä hyökkäyksistä.

Takaisku viittaa kuitenkin myös Ukrainan pitkään jatkuneisiin ongelmiin: muun muassa komento on kaoottista ja koordinointi puutteellista.

ISW: Bahmutin puolustaminen kannattaa

The Kyiv Independent kuitenkin muistuttaa, että voitolla on tällä hetkellä vain strategista merkitystä. Kyseessä ei ole merkittävä voitto, kuten Venäjän propaganda sitä kuvailee.

Tilanne Bahmutissa on kuitenkin entistä tukalampi, joskaan ei kriittinen.

Sotaa tiiviisti seuraava amerikkalainen ajatushautomo ISW arvioi, että Ukrainan ponnistelut Bahmutissa ovat strategisesti järkeviä, vaikka hinta on kallis.

Taistelu sitoo myös Ukrainan joukkoja ja on pois vastahyökkäyksiltä muualta. ISW:n mukaan hinta olisi kallis kuitenkin myös silloin, jos Ukraina olisi luovuttanut kaupungin helpolla.

Bahmut ei ole ISW:n mukaan operatiivisesti tai strategisesti merkittävä kaupunki, mutta Venäjän nopea voitto olisi voinut luoda toivoa Venäjän joukoille ja tilaisuuden jatkaa hyökkäystä. Tässä tapauksessa Ukraina olisi saattanut joutua puolustautumaan huonommissa asemissa.

"Ei ole kohtuutonta"

Toisaalta Ukrainan on punnittava tilannetta myös poliittiselta kannalta, ISW kirjoittaa.

Venäjällä on hallussa yli 100 000 neliökilometriä Ukrainan alueita, ja alueilla Venäjä kohtelee julmasti ukrainalaisväestöä.

– Ei ole kohtuutonta, että poliittiset ja sotilaalliset johtajat punnitsevat näitä tekijöitä päättäessään, pitääkö vai luovuttaako tietyn asutuskeskuksen, ISW muistuttaa.

Bahmut on suurilta osin tyhjentynyt sodan takia, mutta osa asukkaista on jäänyt koteihinsa. 

Onko sodassa uusi polttopiste?

Mutta mitä Ukrainassa seuraavaksi tapahtuu?

Taistelu Bahmutista varmasti jatkuu. Wagner-palkka-armeija on yrittänyt murtaa Ukrainan linjoja ainakin elokuusta saakka.

ISW:n mukaan Wagnerin perustaja, Putinin kokiksi tituleerattu Jevgeni Prigozhin onkin lanseerannut useita informaatiokampanjoita, joissa tähdätään kuvaamaan häntä Venäjän uhrautuvana sankarina verrattuna Venäjän korruptoituneisiin viranomaisiin.

Sodassa on kuitenkin ollut merkkejä myös uudesta polttopisteestä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Venäjän armeija ilmoitti eilen aloittaneensa hyökkäyksen Zaporizhzhjan alueella Kaakkois-Ukrainassa.

Ukraina raportoi puolestaan eilen lisääntyneestä tykkitulesta alueella. Tämänpäiväisessä katsauksessa Ukrainan armeija sanoi CNN:n mukaan, että Venäjä yrittää edetä Zaporizhzhjassa.

Zaporizhzhjan sotilashallinnon mukaan Ukrainan puolustus pitää.

Ukraina on sanonut odottavansa Venäjältä uutta suurhyökkäystä vuoden alussa liikekannallepanosta saaduilla miehillä. Myös uudesta liikekannallepanosta Venäjällä on huhuttu.

Lisäksi Venäjän Hersonin vetäytymisen jälkeen molemmilla vapautui merkittävästi joukkoja. Vapautuneiden joukkojen sijainnista ei kuitenkaan ole tietoa.

Lue myös:

    Uusimmat