Ukrainan mukaan Venäjä eteni jo Tshasiv Jarin kaupungin laitamille

Pariisissa on alkanut lännen johtajien kokous, jonka tarkoituksena on vahvistaa tukea Ukrainalle 2:38
Eilen Pariisissa alkoi lännen johtajien kokous, jonka tarkoituksena on vahvistaa tukea Ukrainalle.

Ukrainan mukaan sen joukot kävivät tiistaina kiivaita taisteluja Tshasiv Jarin kaupungin ympäristössä, lähellä Donetskin alueella sijaitsevaa Bahmutia.

Ukrainan asevoimien tiedottajan Ilja Jevlashin mukaan Venäjä yrittää nyt aktiivisesti edetä alueella. Taisteluja käytiin tiistaina jo Tshasiv Jarin laitamilla parin kilometrin päässä kaupungista, Jevlash kertoi Ukrainan televisiossa.

Venäläisjoukkojen onnistui vallata lähistöllä sijaitseva Bahmut viime vuoden toukokuussa. Jos Venäjä onnistuu valtaamaan myös Tshasiv Jarin, lisäisi se painetta alueen suurimpaan kaupunkiin Kramatorskiin 25 kilometrin päässä. Kramatorsk on yhä Ukrainan hallussa, mutta lähellä Venäjän miehittämiä alueita.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on sanonut maansa tarvitsevan kipeästi aseapua. Ukraina esimerkiksi odottaa Yhdysvalloilta tukipakettia, joka on ollut jumiutuneena maan kongressissa jo kuukausia. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on toistuvasti vedonnut kongressiin, todeten, että vakavassa tilanteessa oleva Ukraina tarvitsee tukea.

Macron ei sulje pois länsijoukkojen lähettämistä Ukrainaan. 0:59
Macron ei sulje pois länsijoukkojen lähettämistä Ukrainaan.

Lue myös:

    Uusimmat