Wienin keskusteluissa ovat mukana myös Ukraina, Suomi ja Ruotsi. Puheenjohtajamaa Puolan ulkoministerin mukaan sodan uhka on korkeimmillaan Euroopassa 30 vuoteen.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin jäsenmaat ovat aloittaneet kokouksensa Wienissä Itävallassa. Tälläkin kertaa puheenaiheena on Ukrainan jännitteinen tilanne, josta aikaisemmin tällä viikolla on jo eri kokoonpanoilla keskusteltu Brysselissä ja Genevessä.
Kokouksen aluksi puhuneen Etyjin uuden puheenjohtajamaan Puolan ulkoministerin Zbigniew Raun mukaan sodan uhka on Etyjin alueella korkeampi kuin kertaakaan viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Venäjää mainitsematta Rau myös totesi puheen etupiireistä lisääntyneen ja korosti kaikkien valtioiden itsemääräämisoikeutta.
Rau myös toivoi parempia toimintaedellytyksiä Ukrainan itäosassa toimivalle Etyjin tarkkailumissiolle.
Yhdysvaltain Etyj-suurlähettilään Michael Carpenterin mukaan päivän kokouksesta ei ole odotettavissa konkreettisia tuloksia.
– Pääasiallinen tavoitteemme on luoda perusta vuoropuhelulle, Carpenter sanoi riippumattomalle venäläiselle Dozhd-tv-kanavalle uutistoimisto AFP:n mukaan.
Carpenterin mukaan osapuolten näkökannat ovat vastakkaiset, mikä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei joitain yhteisymmärryksen alueita olisi mahdollista löytää. Mahdolliset keskustelut saattavat hänen mukaansa kestää kuukausia tai jopa vuoden. On epäselvää kelpaako tämä Venäjälle, joka on etukäteen toivonut nopeita neuvotteluja turvallisuusvaatimuksistaan.
Venäjän vaatimukset koskettavat Etyjin uutta puheenjohtajaa
Päivän Etyj-kokouksessa ovat edustettuina kaikki 57 jäsenmaata, Venäjän ja Yhdysvaltain lisäksi muun muassa Suomi, Ruotsi ja Ukraina. Wienin kokous on vuoden ensimmäinen sääntömääräinen Etyjin pysyvän neuvoston kokous.