Ukrainan joukot ehkä vetäytymässä Avdijivkasta
Ukraina ilmoittaa vetäytyvänsä pois asemistaan etulinjassa sijaitsevan Avdijivkan kaupungin etelälaidalta. Avdijivka on ollut Venäjän tärkein kohde ennen maan Ukrainaan tekemän suurhyökkäyksen toista vuosipäivää.
Ammuspulasta kärsivä ja taistelukentällä alakynteen jäänyt Ukraina saattaa joutua vetäytymään koko kaupungista.
Venäjä on yrittänyt vallata itäisessä Ukrainassa sijaitsevaa Avdijivkaa kuukausikaupalla. Kaupunki ei ole strategisesti tärkeä, mutta sen valtaaminen olisi symbolinen voitto Venäjälle.
Taistelu Avdijivkasta muistuttaa Bahmutin taistelua viime toukokuussa. Tuolloin Venäjä lopulta valtasi kaupungin kovien taisteluiden jälkeen kärsittyään sitä ennen raskaita tappioita.
– Se oli vaikeaa siellä (Bahmutissa), mutta tämä on erittäin vaikeaa, kiteyttää puolustajien avuksi lähetetyn Ukrainan Kolmannen hyökkäysprikaatin edustaja Oleksandr Borodin.
Borodinin mukaan venäläisjoukot ovat nyt huomattavasti paremmin varustettuja kuin ne olivat Bahmutissa.
"Kiivaita taisteluita"
Sekä ukrainalaisten että venäläisten sotabloggaajien kartoista näkyy, että venäläiset ovat vallanneet Avdijivkassa ukrainalaisten asemia. Ukrainan joukot on piiritetty kolmelta taholta.
– Kaupungissa käydään kiivaita taisteluita. Käytämme kaikkia saatavilla olevia joukkoja ja keinoja pidätelläksemme vihollista, sanoo itärintaman joukkoja johtava kenraali Oleksandr Tarnavskyi.
– Uusia asemia valmistellaan ja vahvojen linnoitteiden rakentamista jatketaan ottaen huomioon kaikki mahdolliset vaihtoehdot, kenraali jatkaa.
Tarnavskyi muistuttaa, että vaikka maa-alueet ovat tärkeitä, ukrainalaisten sotilaiden henki on tärkeämpi. Kenraalin mukaan kaupungin tilanne on "vaikea, mutta hallinnassa" ja joukkojen komentajien tehtäväksi on annettu tilanteen vakauttaminen.
Avdijivkassa oli ennen sotaa yli 30 000 asukasta. Kaupungin viranomaisten mukaan liki täysin tuhotussa kaupungissa oli alkukuussa jäljellä tuhatkunta asukasta.
Lue myös: Zelenskyin määrä allekirjoittaa kahdenväliset turvallisuussopimukset Saksan ja Ranskan kanssa
Uusimmat
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää