Ukraina ja Venäjä palaavat tänään neuvottelupöytään.
Ukraina ja Venäjä aloittavat neuvottelut kello 19 Suomen aikaa Turkin Istanbulissa, Turkin ulkoministeriön lähde sanoo uutistoimisto AFP:lle.
Turkin ulkoministerin Hakan Fidanin odotetaan lausuvan neuvottelujen avaussanat osmanien aikaan rakennetussa Ciraganin palatsissa, joka on nykyään viiden tähden palatsihotelli.
Ukraina ja Venäjä ovat käyneet tänä vuonna kaksi neuvottelukierrosta Istanbulissa pääsemättä lähelle sopimusta rauhasta.
Globaalihistorian apulaisprofessori Rinna Kullaa Tampereen yliopistosta kehottaa suhtautumaan Ukrainan ja Venäjän edustajien neuvotteluihin vakavasti.
– Kaikki sodat loppuvat tavalla tai toisella jonkinnäköisiin neuvotteluihin. Sen takia on tärkeää ottaa ne vakavasti, Kullaa sanoo.
Kullaa on huolissaan sodankäynnin aina massiivisemmaksi muuttuvasta logiikasta. Siksikin hän painottaa neuvotteluiden tärkeyttä. Ukrainan sotaa käydään rintamalla ja sotilaallisesti, mutta myös kansainvälisessä julkisessa keskustelussa. Neuvottelut asettuvat Kullaan mukaan näiden välimaastoon.
Kullaan mukaan Ukrainalle on riskivaltista olla niin riippuvainen Yhdysvaltojen tuesta ja lisäksi kansainvälisessä keskustelussa niin sidottuna Yhdysvaltojen kantoihin, dynamiikkaan ja ulostuloihin. Ukrainan johdon pitäisi nyt sisä- ja ulkopoliittisesti osoittaa, että heilläkin on panoksia neuvotteluissa.
