Uinnilla ollut nainen luuli olevansa delfiinien ympäröimä – selkäpiitä karmiva totuus paljastui nopeasti
Uudessa-Seelannissa asuva Judia Johnson oli aamu-uinnillaan, kun hänet yllätti kolme vedenelävää, joita nainen luuli aluksi leikkisiksi delfiineiksi.
Delfiineitä eivät eläimet eivät kuitenkaan olleet, vaikka delfiinien heimoon kuuluivatkin. Judian ympärille oli kerääntynyt kolme miekkavalasta – jotka myös tappajavalaina tunnetaan, vaikka ne eivät yleensä käy ihmisten kimppuun luonnossa. Vankeudessa elävät miekkavalaat ovat jopa tappaneet ihmisiä.
Elämän muuttava kokemus
Jos video ei näy, voit avata sen tästä.
Onneksi Judian ympäröinyt miekkavalasnaaras oli kahden poikasensa kanssa nälkäisen sijaan leikkisällä tuulella. Ilmasta tapahtumaa kuvanneen Dylan Brayshawin dronelle tallentui, miten valaista suurin ui Judian vieressä ja pienemmät yksilöt seuraavat tapahtumia etäämmältä.
Aluksi mustaan märkäpukuun pukeutunut Judie pelästyi henkensä puolesta useita tonneja painavia, lihaa syöviä uintitovereitaan. Judia ajatteli olevan mahdollista, että miekkavalaat luulisivat häntä hylkeeksi, joka kuuluu miekkavalaiden monipuoliseen ruokavalioon toisin kuin ihminen.
Huomattuaan valaiden aikeiden olevan hyviä Judia rentoutui. Jälkikäteen hän kertoi, että kokemus muutti hänen elämänsä.
VIDEO: Valas yllätti punnerrustreeniä tekevän miehen.
Lähteet: NZ Herald, ABC News, Daily Mail
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää