Pakistanissa karjamarkkinat ovat vaikeuksissa, kun ihmiset eivät osta eläimiä, joita yleensä tähän aikaan vuodesta uhrataan muslimien juhlassa Eid al-Adhassa. Koronaviruksen leviämisen vuoksi maan viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä tekemään uhraukset virtuaalisesti ja asettaneet markkinoille rajoituksia.
Viranomaiset ovat määränneet, että markkinapaikat suurimmassa kaupungissa Karachissa saavat olla auki vain puoli päivää. Se on johtanut ostajien määrän vähenemiseen.
Osa kauppiaista kertoo uutistoimisto Reutersille asiakkaidensa vähentyneen ainakin puolella.
– Olemme huolissamme. Asiakkaat eivät tule päivisin, koska on niin kuuma. Hallitus on kieltänyt asiakkaiden tulon öisin, kertoo kauppias Allah Ditta, joka on kulkenut 700 kilometrin matkan Muzzafargarhin kaupungista myydäkseen karjaansa.
Uhraukset kehotetaan tekemään virtuaalisesti
Viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä ostamaan uhrilahjansa virtuaalisesti, tai ainakin käyttämään suojamaskeja, jos he tulevat markkinoille.
Pakistanissa on vahvistettu yli 270 000 koronatartuntaa ja lähes 6000 kuolemaa.
Yhä useampi pakistanilainen on maksanut verkossa hyväntekeväisyysjärjestöille, jotta he tekevät uhrauksen heidän puolestaan. Tapetusta eläimestä annetaan osa köyhille, osa sukulaisille ja osa syödään itse.
Kaikki muslimit eivät hyväksy eläinuhrauksia
Vuohien, nautojen, lampaiden tai kamelien uhraaminen on Pakistanissa osa muslimien Eid al-Adhan juhlimista.