Tyttövauvan äiti Sanni, 24, ja neljän lapsen äiti Minna, 33, palautuivat raskauksista supernopeasti – "En silti menisi ensimmäisenä synnytyksen jälkeen vaa’alle"

Suomalaisia äitejä, Sannia ja Minnaa yhdistää nopeahko palautuminen raskauksien jälkeen, vaikka mediassa usein puhutaan siitä, ettei keho ole entisensä vauvan myötä. 

Sanni Kujanpää on 24-vuotias kahdeksankuukautisen tytön äiti, joka kertoo, että hän on palautunut raskauksista entiselleen. Neljä kuukautta synnytyksestä Sanni oli jo samassa painossa kuin ennen raskautta. Helppoa reittiä se ei kuitenkaan ole tullut, eikä kivuitta.

– Tyttö syntyi suunnitellulla sektiolla perätilan takia. Olin leikkauksen jälkeen todella kipeä ja olo oli uupunut. Lenkit koirien kanssa tai ruoanlaitto eivät onnistuneet ollenkaan, Sanni kuvailee.

– Aluksi piti opetella kävelemään ja juoksemaan uudestaan, koska vatsalihakset eivät olleet entisellään. Minulle tuli myös napatyrä ja siksi napa on vähän ulkoneva edelleen.

Vauva on tärkein

Alku kuulostaa rajulta, mutta Sanni sanoo, ettei mitään varsinaista kehon tai mielen kriisiä syntynyt. Sannin mies pystyi myös tukemaan ja olemaan lomalla alun kipujen aikaan.

– Olen ollut aina hyvässä kunnossa ja tehnyt salitreeniä. Sektiosta palautumiseen olin kuitenkin varautunut ja vauvakupla suojasi paljolta. Keskityin vauvaan ja osasin nauttia vauvasta alun kivuista huolimatta.

Mitä Sanni teki raskauden palautumisensa eteen?

– En tehnyt oikein mitään palautumisen eteen. En ottanut stressiä liikkumisesta tai syömisistä, koska ei minulla ollut kiinnostusta niihin sillä hetkellä. Minulla ei jäänyt roikkuvaa nahkaa tai muita arpia kuin keisarinleikkausarpi. Se oli tosi positiivinen juttu.

– Nyt vihdoin olen taas normaalissa voimissa ja mitoissani. Jaksan taas lenkkeillä ja tehdä kotitreeniä yksin ja vauvan kanssa.

"Jokaisen palautuminen on hyvin yksilöllistä"

Kivuista ja rankasta alusta huolimatta Sanni pitää kokemustaan hyvänä.

– Olen ylpeä siitä, että keho on voinut kantaa vauvan. Olen ylpeä kropastani ja toivon, että tulevissa raskauksissakin nämä voisivat mennä näin hyvin.

Sannin mielestä muiden tarinoita raskauksista ja siitä palautumisesta ei välttämättä kannata kuunnella liikaa. Jokaisen palautuminen kun on hyvin yksilöllistä.

– Minulle sanottiin, ettei maha palaudu entiselleen, mutta koen, että oma mahani on aika samantapainen kuin ennen raskautta. Sektion leikkausarpi on siisti ja jo niin vaalea, että leikkauksesta voisi olla jo vuosia, Sanni pohtii.

 

Minnalla on neljä lasta, mutta hänellä ei ole jäänyt raskauskiloja

33-vuotiaan Minna Valtosen tarina palautumisista on osittain samantapainen, mutta hän sanoo olevansa niin kutsuttu antiliikkuja, joka herkuttelee huoletta. Siltikään raskauskiloja ei ole jäänyt.

Minnalla on neljä lasta, 2006 syntynyt tyttö ja 2010-luvulla parin ikävuoden eroilla syntyneet pojat.

– Kaikki lapset ovat syntyneet alateitse ja raskaudet ovat olleet melko helppoja. Iso maha on lopussa vähän ahdistanut, mutta synnytykset ovat menneet hyvin, eikä kremppoja tai raskauskiloja ole jäänyt, Minna sanoo.

– Toki tässä on huomannut sen, että iän myötä keho ei palaudu yhtä nopeasti kuin ennen.

Stressitöntä palautumista ja imetystä

Minnalla on ollut yksi tehokas lääke raskauskiloille.

– Imetys on minulla saanut raskauskilot häviämään äkkiä. Ei se kaikilla niin mene, mutta minulla se toimii. En ikinä muuten stressaa syömisestä ja syön mitä haluan. Syön rasvaista lihaa ja täysrasvaisia tuotteita, mitkä eivät virallisten suositusten mukaan ole hyväksi, Minna pohtii.

Minna kertoo perineensä kyvyn palautua nopeasti  todennäköisesti omalta äidiltään. Hänen äitinsäkin palautui raskauksista nopeasti.

– Osa lähipiiristä, varsinkin he, joilla ei ole vielä lapsia, ovat ihmetelleet nopeaa palautumistani. 

“Väistämättä joitakin muutoksia tulee”  

Minna sanoo olleensa aina hoikka, mikä herätti kateutta hänen ollessa nuorempi. Hän on palautunut raskauksistaan nopeasti, mutta sanoo joitakin muutoksiakin tulleen.

– Väistämättä  joitakin muutoksia tulee, itselläni esimerkiksi rinnat ovat pienentyneet monien imetysten ja hoikkuuden takia. Myös muutama raskausarpi on jäänyt kehoon. Olen silti ylpeä siitä, että kehoni on naisellinen aikuisen naisen keho. Ja ajattelen niin, että sitä mitä ei pysty kehossa muuttamaan, kannattaa vain hyväksyä.

Mitä sitten, vaikka kiloja tulisikin  

Minna kritisoi nykyistä kulttuuria, jossa naisen pitäisi palautua raskaudestaan nopeasti. Hänen mielestään esimerkiksi dieetit ja jatkuva painon vahtiminen aiheuttavat naisille pahimmillaan sitä, ettei elämästä enää ehdi rennosti nauttimaan.

– Kannattaa olla itselleen armollinen. Jos tulee vaikka raskausarpia, se kuuluu asiaan. Jos kiloja on tullut, ne on tulleet vauvaa varten, jotta voit imettää. En silti menisi ensimmäisenä synnytyksen jälkeen vaa’alle, koska se on turhaa. Palautumiseen kannattaa suhtautua rauhallisesti ja keskittyä vauvaan, Minna kannustaa rohkaisevasti.

Sannin ja Minnan tarinat ovat kiinnostavia ja muistuttavat siitä, että moni palautuu raskauksista lopulta lähes entiselleen, vaikka toisenlaiset tarinat korostuvat usein positiivisia enemmän.

Palautuminen on kehon ja mielen yhteistyötä, joka voi vaatia aikaa.

Lähipiirin naisia voi huomioida ja muuttaa naisten raskauteen liittyvää palautumiskeskustelua osaltaan niin, ettei ainakaan kysy juuri synnyttäneeltä naiselta raskauskiloista – eikä muiltakaan. Aihe on herkkä ja palautuminen hyvin yksilöllistä. 

***

Milloin pitäisi havahtua perheen perustamiseen?

Milloin pitäisi havahtua perheen perustamiseen? 0:52

Lue myös:

    Uusimmat