Työryhmä ehdottaa bensaveron nostamista – polttoaineen hinta nousisi yli 10 sentillä – "Tehokkain ohjauskeino päästöjen vähentämiseksi"

Liikenteen verotusta selvittänyt työryhmä parantaisi päästöohjauksen tehokkuutta siirtämällä päästöohjauksen painopistettä ajoneuvoveron perusverosta polttoaineveroon.

Liikenteen verotuksen tulevaisuutta selvittänyt valtiovarainministeriön työryhmä ehdottaa raportissaan korotuksia polttoaineveroon ja helpotuksia ajoneuvoveroon. Työryhmä esittää myös dieselin verotuen vaiheittaista poistoa ja enemmän veroalea sähköautoille.

Autoilun verokertymän suunnitellaan pysyvän ennallaan. Bensiinin hinta nousisi noin 12 sentillä ja dieselin hintaan tulisi noin 13,5 sentin nousu.

– Päästöt vähenisivät, koska polttoainevero vaikuttaa ajoneuvoveroa enemmän kuluttajien polttoaineen kulutusta koskeviin päätöksiin ja käyttäytymisvaikutukset kohdentuvat niihin autoilijoihin, joiden päästövähennyspotentiaali on suurin, työryhmä toteaa raportissaan.

Raportin mukaan polttoaineveron korotus vähentää kulutusta lyhyellä aikavälillä ja lisäksi hybridi- ja sähköautot yleistyvät. Työryhmän mukaan muutos vaikuttaa pidemmällä aikavälillä auton sekä myös muun muassa asuinpaikan valintaan.

Dieselveroon reipas nousu

Ministeriön työryhmän esityksen mukaan paljon autoilevat maksaisivat enemmän veroa kuin aiemmin ja vähän ajavat puolestaan vähemmän.

Työryhmä puuttuisi pienentäisi vaiheittain dieselin sekä liikenteessä käytettävän kaasun verotukea. Verotuen poisto nostaisi dieselin polttoaineveroa 26 senttiä per litra. Nousua kompensoitaisiin käyttövoimaveron poistolla.

Ministeriön työryhmä ehdottaa myös täyssähköautojen autoveron nollaamista ja autoveron alentamista aina 80 gramman kilometripäästöihin asti.

Raportin mukaan polttoaineveroa korotettaisiin ja indeksikorotukset sekä sähköautojen veromuutokset otettaisiin käyttöön vuodesta 2023 lähtien. Dieselin ja liikenteessä käytettävän kaasun verotuet poistettaisiin vuosina 2023–2025 vaiheittain.

Työryhmän mukaan kyseiset toimet vähentäisivät hiilidioksidipäästöjä 0,4–2,3 miljoonaa tonnilla.

Vaikka polttoaineveroa nyt nostettaisiin ja verotukia poistettaisiin, liikenteen verokertymä vähenee työryhmän mukaan tällä vuosikymmenellä.

Paikannukseen perustuvaa kilometriverotusta työryhmä ei toistaiseksi suosittele.

Sen mukaan kilometriverotuksen vaatimaan järjestelmään liittyy epävarmuuksia sen toimivuudesta ja luotettavuudesta, eikä siihen siirtymiseen ei ole työryhmän mukaan edellytyksiä.

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) ministeriössä käynnistetään kuitenkin selvitys kilometripohjaisen verotuksen kokeilusta.

Vanhasen mukaan on luontevaa ajatella, että tulevaisuudessa polttoainelitrojen verottamisesta siirryttäisiin ajettujen kilometrien verottamiseen.

Valtiovarainministerin mukaan tarvitaan myös laajaa keskustelua siitä, millä tavalla liikenteen verotulojen alenemaa tulevina vuosina paikataan.

Lue myös:

    Uusimmat