Työpäivä on taas pulkassa, mutta mikä on "pulkka"? Tästä sanonta on saanut alkunsa

Työpaikan 6 eri tyyppiä: Millainen vitkuttelija sinä olet? 1:09
KATSO MYÖS: Työpaikan 6 eri tyyppiä: Millainen vitkuttelija sinä olet?

Oletko koskaan miettinyt, miksi päivä "on pulkassa"?

Kello tulee neljä – päivä on pulkassa! Mutta miksi juuri pulkassa? Mikä on "pulkka"? Moni nykytyöläinenkin käyttää termiä, jonka juuret ovat pitkällä historiassa.

Pulkka on kapula

Päivä ei itse asiassa ole siinä pulkassa, jota ehkä ajattelet – sanonta ei nimittäin viittaa mäenlaskuvälineeseen! Murteissa "pulkka" voi tarkoittaa muutakin, esimerkiksi ihmisjoukkoa.

Pulkka, joskus myös päiväpulkka tai taksvärkkipulkka, merkitsee tässä yhteydessä eräänlaista palikkaa tai tappia; se on siis kapula, johon leikataan merkkejä muistiinpanoiksi, kertoo Kielikello.

Päiväpulkkaan merkittiin tehdyt työt

Päiväpulkkaan merkittiin torpparin tai muun päivätyöläisen työt: yksi osa palikasta oli työläisen, toinen työnantajan hallussa. Kumpaankin tehtiin samanlaiset merkinnät tehdyistä työpäivistä. Näin "päivä oli pulkassa". Kyse oli siis työajan seuraamisesta.

Hauskana nippelitietona kerrottakoon, että Vantaalta löytyy myös Taksvärkkipulkka-niminen tie!

Katso myös: Teiltäkin löytynee tämä rasia – mutta tiedätkö, mikä sen alkuperäinen nimi on?

Teiltäkin löytynee tämä rasia – mutta tiedätkö, mikä sen alkuperäinen nimi on? 0:18

Lue myös:

    Uusimmat