Ensivierailunsa Jyväskylän MM-ralliin tehnyt työministeri Matias Marttinen (kok.) korostaa suurten tapahtumien merkitystä alueiden hyvinvoinnille.
Marttisen mukaan suurilla tapahtumilla on todella merkittävä alueiden talouteen. Majoituksen, ravintola-alan ja muiden palvelualojen osalta MM-rallit ovat tärkeä tapahtuma.
– Jyväskylän kaupunginjohtaja kertoi, että rallien vaikutus alueen aluetalouteen on yli 20 miljoonaa euroa.
Lue myös: Työllisyydessä vihdoin positiivinen käänne – pääkaupunkiseudulla nyt korkein työttömyys
Ministerin mukaan Suomessa pitäisi tuoda enemmän esille tapahtumien merkitystä. Hänen mukaansa harva ajattelee, kuinka suuri vaikutus esimerkiksi Pori Jazzeilla, urheilutapahtumilla tai festareilla on Suomen mittakaavassa.
– Tätä meidän täytyy työ- ja elinkeinoministeriössä nostaa vahvemmin esille.
Työllisyydessä valonpilkahduksia
Työllisyystilanne ei ole muutoin Suomessa hyvä, vaan työttömien määrä kasvoi toisella neljänneksellä. Työttömiä oli 27 000 enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Taloudessa näkyy silti valonpilkahduksia. Marttisen mukaan talous on kasvussa, joka on lisännyt myös avoimien työpaikkojen määrää.
– Yrityksillä on tarvetta työntekijöille ja meidän tehtävä on painaa uudistuksia, jotta talous lähtee kasvuun ja syntyy työpaikkoja, Marttinen sanoo.
Lue myös: Uskaltaako suomalainen enää kuluttaa? "Kun vuosikausia paukutetaan lamasta"
Marttisen mielestä Suomen pitäisi korostaa vahvaa osaamistaan, verotusta sekä tutkimus- ja tuotekehitystä, jotta olisimme vetovoimaisia.
Katso yltä koko haastattelu.