Työministeri Lindström: Yhteiskunnan tuen oltava merkittävää

Työministeri Jari Lindströmin mukaan vielä on aikaista arvioida sitä, millaista rahallista tukea hallitus voi tarjota Microsoftin jätti-irtisanomisten jälkeen.

Hänen mukaansa tuen täytyy kuitenkin olla merkittävä.

– Sitäkin, miten tuki jakautuu Salon kaupungin ja irtisanottavien kesken, on vielä liian aikaista arvioida. Nyt mietimme ja katsomme, mitä käytännön toimenpiteitä ja ideoita tulee. Käytännössä hallituksen tarjoama tuki menee TE-keskusten ja Ely-keskusten kautta. Irtisanotuille voidaan tarjota esimerkiksi palkkatukea, starttitukea ja tukea uudelleen kouluttautumiseen, Lindström sanoi MTV:n Kymmenen uutisissa.

Työministerin mielestä paitsi rahallinen tuki, myös muunlainen tuki yhteiskunnalta on nyt erittäin tärkeää.

– Hallitus teki nopean ratkaisun, kun Microsoft-uutinen tuli. On tärkeää, että ihmiset kokevat, että valtiovalta yrittää auttaa ja on heidän puolellaan. Uusia työpaikkoja ei voida taikoa, mutta hallituksen täytyy mahdollistaa uusien työpaikkojen syntyminen.

Lindström korostaa erityisesti muutosturvaa, josta on hyviä kokemuksia, myös hänellä itsellään. 

– Sillä autetaan ihmisiä taloudellisesti siirtymään uuteen ammattiin. Myös Microsoftin omat lupaukset irtisanottaville, esimerkiksi taloudellinen tuki sekä yrittäjyysapurahat, kuulostavat positiivisilta tämän kaiken synkkyyden keskellä. 

Lindström on itse kokenut rakenteelliset muutokset ja irtisanomisen vuonna 2006. 

– En lähde ketään neuvomaan, mutta yksi ohje on, että älkää jääkö kotiin makaamaan.

Lue myös:

    Uusimmat