Ministerikolmikko lupaa tukea Salolle: "Synkkä päivä mutta toiveikkuutta on"

Ohjelmistoyhtiö Microsoft vähentää Suomesta jopa 2300 työntekijää seuraavien kuukausien aikana.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.), oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) ja elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) pitivät tiedotustilaisuuden Microsoftin rajun ilmoituksen johdosta.

MTV Uutiset lähetti nettisivuillaan tiedotustilaisuuden suorana.

Pääministeri Juha Sipilä aloitti tilaisuuden kertaamalla päivän surulliset uutiset. Hänen mukaansa isku on erityisen kova Salolle.

– Jaan tämän tuskan, joka kohdistuu perheisiin. Monia työttömyys kohtaa ensimmäistä kertaa. Tietyllä tavalla tämä oli odotettua, mutta pettymys, kun puhutaan näin suurista luvuista, Sipilä sanoi.

Sipilän mukaan hallitus on varautunut antamaan eduskunnalle syyskuussa lisäbudjetin, joka kohdistuu muutostilanteen vaatimiin tukitoimiin.

Sipilän mukaan myös Microsoftin kanssa on keskusteltu tukitoimista. Erityisesti yritystoiminnan perustamista halutaan tukea.

– Microsoftilta kuulutamme yhteiskuntavastuuta viime kesän lupausten perusteella. Silloin puhuttiin datakeskuksesta, joka on vielä toteutumatta.

Sipilä on matkustamassa Saloon keskustelemaan tapahtumista ja tulevaisuudesta ensi maanantaina.

Sipilä korostaa, että muutokseen sisältyy myös aina mahdollisuus. Hän otti infossa esimerkiksi Oulun, jossa on saatu hyviä kokemuksia uudelleentyöllistymisestä.

– Avain siellä on ollut alueen aktiivisuus uusien yritysten ja eritysosaajien houkuttelemisessa sekä se, että kaikin tavoin on pyritty helpottamaan uusien yritysten perustamista sekä työllistymistä uusiin yrityksiin. Teemme kaikkemme, että nyt syntyisi monta pientä yritystä.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström muistutti puheenvuoronsa alkuun olevansa todennäköisesti ensimmäinen työministeri, joka on itse ollut rakennemuutosten kohteena.

– Tiedän aivan tasan tarkkaan, miltä se tuntuu. Nimenomaan huoli tulevaisuudesta on tärkeä asia. Se, mitä hallitus voi tehdä, on reagoida nopeasti ja varmistaa resurssointi eli se, että rahaa alueella on käytettävissä erilaisiin tukitoimiin.

Lindströmin mukaan alueen toimijoiden tukeminen on myös avainasemassa.

– Omat ideat ja ajatukset ovat tärkeitä, sieltä se uuden alku tulee. Tänä päivänä voi olla vaikea katsoa tulevaisuuteen positiivisesti, mutta kyllä se elämä voittaa, kun tehdään asioita yhdessä.

Lindströmin mukaan on tärkeää, että hallitus ja yritys tekevät töitä yhdessä positiivisen yhteiskuntavastuun muodossa.

– Vaikka on synkkä päivä ja sitä voi olla vaikea nyt nähdä, mutta toiveikkuutta on. 

Elinkeinoministeri Olli Rehnin mukaan Microsoftin uutinen ei välttämättä ollut alaa seuraaville yllätys, mutta yhtä kaikki hyvin vakava paikka ja erittäin iso isku Salolle ja Suomelle.

– Se on todennäköisesti, ikävä kyllä, yhden tarinan eli kännykkätarinan loppu. 

Suomen hallitus varautuu antamaan eduskunnalle syyskuussa lisäbudjetin Microsoftin irtisanomisaikeiden takia. Valtio aikoo tukea yhtiöstä irtisanottavien uudelleen työllistymistä sekä erityisesti Salon seutua muutoksessa.  

– Työ- ja elinkeinoministeriö työskentelee yhdessä Microsoftin sekä Salon kaupungin toimijoiden kanssa. Lähiviikkoina arvioidaan, mikä on tarkempi lisätarve työllisyysmäärärahojen että äkillisen rakennemuutosrahoituksen suhteen.

Rehn toivoo, että Suomi saa pian lisätietoja datakeskuksesta, joka sopisi hänen mukaansa erinomaisesti Suomeen.

– Ajattelen niin, että Salosta vapautuva maailmanluokan huippuosaaminen voidaan hyödyntää monella muulla alalla, esimerkiksi kulutuselektroniikassa, älykkäässä liikenne- ja autoteknologiassa sekä terveysteknologiassa. Osaamisen lisäksi Salossa on laaja ict-teollisuutta tukeva alihankintayritysten verkosto ja erinomainen sijainti. Nämä antavat aihetta rakentaa tulevaisuutta.

Toiminnot Salossa lopetetaan, ja työtehtäviä siirretään sieltä Espooseen ja Tampereelle, yhtiö tiedottaa.  

Lue myös:

    Uusimmat