Työministerin pelko: Kantasuomalaiset työttömät ja maahantulijat asetetaan vastakkain
Huomenta Suomessa vieraillut oikeus- ja työministeri Jari Lindström jakaa kuntapäättäjien huolen maahanmuuttajien työllistymisestä.
Lännen Median kyselyyn vastanneista kuntapäättäjistä valtaosa ei usko maahanmuuttajien nopeaan työllistymiseen Suomessa. Reilu puolet arveli, että enemmistö maahanmuuttajista työllistyy vasta vuosikymmenessä tai jää pysyvästi työttömiksi.
Lindströmiä kyselyn tulos ei yllätä. Ministeri kertoi eilen hallituksen esittävän reilun 90 miljoonan euron lisäystä maahanmuutosta aiheutuviin kustannuksiin.
– On tietysti selvää, tällaisilla tulijamäärillä tämä myös maksaa jonkin verran. Ensimmäinen toimenpide on se, että jo alussa kysytään, mitä (maahantulijat) osaavat ja onko heillä halukkuutta yrittäjyyteen. Myös heiltä, joilla ei ole koulutusta.
– Pelkään, että asetetaan vastakkain kantasuomalaiset työttömät ja tämä uusi porukka. Tähän ei ole missään nimessä tarvetta eikä aikomusta. Molemmat ongelmat pitää yrittää hoitaa niin hyvin kuin mahdollista, Lindström korostaa.
Taikatemppuja ei ole
Työministeriön eilisten synkkien työttömyyslukujen korjaamiseksi ei ole olemassa taikatemppuja. Myöskään valoa ei ole aivan lähitulevaisuudessa nähtävissä.
Tällaisen synkän viestin välitti Lindström. Epätoivoon ei kuitenkaan hänen mukaansa ole syytä.
– Kaikki on kiinni siitä, miten me saamme investointeja. Viennissä pk-sektori on se iso haaste, ja toivottavasti saamme siinä aikaiseksi tuloksia. Hallitusohjelma on tässä se keskeinen toimi, ja se pitää sisällään elinkeino- ja työvoimapolitiikan.
Työministeriön uuden ennusteen mukaan Suomessa on ensi vuonna 370 000 työtöntä. Samalla pitkäaikaistyöttömyys laajenee korkeasti koulutetuissa ja nuoremmissa ikäluokissa.
Pitkäaikaistyöttömien kastista vaikea nousta
Alle 55-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut viime keväästä hurjat 40 prosenttia. Tämä on Lindströmille suuri huoli.
– Kun ihminen joutuu siihen kastiin, niin sieltä on todella vaikea päästä takaisin työelämään.
Työministeri Jari Lindström uskoo uusia työpaikkoja syntyvän, jos paikallisessa sopimisessa päästään eteenpäin.
– Työttömyys on varsin moni-ilmeistä ja se koskee myös korkeasti koulutettuja. Tämä lama koskee ihan jokaista meitä, totesi Lindström jo eilen.
Hallitus päättää lähiaikoina, viedäänkö paikallista sopimista eteenpäin lainsäädännöllä vai työmarkkinajärjestöjen siunauksella.
– Paikallisessa sopimisessa on paljon elementtejä, joista yrittäjät ovat sanoneet, että heti kun nämä lähtevät käyntiin he ovat valmiita palkkamaan lisää väkeä. Ja minä uskon siihen, Lindström kommentoi.
Uusimmat
-
07:11
Keskusta kokoontuu ylimääräiseen puoluekokoukseen nimeämään Rehnin presidenttiehdokkaakseen
-
07:07
Venäläispakki avaa Suomi-fiaskon taustat: Roman Rotenberg hämmensi, Leijonille naurettiin: "Täysi sotku"
-
07:01
Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä saivat viimeksi kritiikkiä tuomareilta – kääntävät sen vahvuudeksi: "Se on oppimisen paikka, aina ei tule sitä hyvää palautetta"
-
06:41
Venäjän ohjusiskussa loukkaantuneiden määrä nousi yli kolmeenkymmeneen – MTV seuraa sotaa
-
06:27
Viileiden kesien odotetaan nousevan Lapin matkailuvaltiksi
-
06:24
Suomalaismies puuhasi vallankumousta USA:ssa ja sai FBI:n peräänsä
-
06:08
Haitin pääministeri vetosi YK:n yleiskokoukseen saadakseen kriisien kanssa kamppailevaan maahan kansainvälisiä joukkoja
-
05:46
Vesa osti 150 000 euroa maksaneen matkalipun avaruuteen yli kymmenen vuotta sitten – näin hän suhtautuu pian koittavaan matkaan
-
05:44
Italian ex-presidentti Giorgio Napolitano kuoli 98-vuotiaana
-
05:31
Kadonneen F-35-hävittäjän pilotti laskeutui asuintalon pihaan – seurasi eriskummallinen hätäpuhelu
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
21:34
Ulosajetun Lukko-tähden kielenkäytöstä uutta tietoa
-
21:29
SM-liiga-ottelussa poikkeuksellinen kohu – nyt puhuu huutelun kohteeksi joutunut pelaaja: "Kannattaa miettiä, mitä sanoo"
-
21:20
"Aivan käsittämätöntä!" – Mestiksessä taottiin ällistyttävät lukemat jo ensiminuuteilla
-
21:11
Jokerit viritti uljaan kirin – yleisö huusi viime minuuttien alivoimamaalille
-
Lataa lisää