Ratatyöt Espoosta Karjaalle asti pysäyttivät junaliikenteen. Vaikutukset näkyvät karulla tavalla Kauniaisissa.
Viisi viikkoa. Niin pitkään Kauniaisissa ei ole junista tietoakaan.
Eikä ainoastaan Kauniaisissa, vaan junaliikenne on kokonaan poikki 27. heinäkuuta asti Espoon Leppävaarasta aina Karjaalle, eli noin puoleen väliin Helsingistä Turkuun kulkevaa Rantarataa.
Junia on korvattu busseilla niin lähi- kuin kaukoliikenteen osalta, mutta esimerkiksi Kauniaisissa vaikutukset näkyvät karulla tavalla myös autoilijoille ja kevyelle liikenteelle.
Kauniaisissa poikkeusjärjestelyihin on saatu tottua jo ennen juhannusviikon jälkeistä maanantaita. Nyt myös keskustassa sijaitsevan juna-aseman viereinen alikulkutunneli on poissa käytöstä.
MTV Uutiset vieraili Kauniaisissa kysymässä, mitä mieltä paikalliset ovat mieltä keskustan myllerryksestä.
Lue myös: Helsingin ja Turun välinen junaliikenne katkeaa viideksi viikoksi
Ei junia ja lisää kävelyä
Radan toisella puolella keskustasta katsottuna lähikaupan edessä eräs iäkkäämpi rouva ilmoittaa mielipiteensä suorasukaisesti, mutta ei halua antaa haastattelua.
– Älä viitsi, saan hermoromahduksen, hän toteaa epäuskoinen ilme kasvoillaan työmaakoneiden jyllätessä lähes kosketusetäisyydellä.
Kyseisen kaupan vieressä asuvalle Lukas Thimmille vaikutukset ovat konkreettiset. Hänen työmatkaansa kuluva aika on tuplaantunut.
– Normaalisti menen aina junalla keskustaan, mutta ne eivät kulje, niin täytyy täältä jotenkin päästä Leppävaaraan ja sieltä töihin.
Nyt Thimm on matkalla kuntosalille, jonne sinnekin matka on mutkistunut, kun radan ali menevä tunneli on kiinni. Kilometrin lisäkävely, hän arvioi.
