Työllisyys lähtee vauhdikkaaseen kasvuun ensi vuonna

Työllisyys ei ole kasvanut samassa suhteessa kuin talous, todetaan Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksessa. Ensi vuonna työllisyyden ennustetaan kuitenkin kasvavan vauhdikkaammin kuin tänä vuonna.

Uuden työmarkkinaennusteen mukaan työllisyys kasvaa tänä vuonna noin 15 000 hengellä. Viime vuonna kasvu oli 11 000. Ensi vuonna työllisyyden ennustetaan kasvavan noin 25 000 hengellä.

Työllisyysasteen ennakoidaan nousevan vielä tänä vuonna 69,3 prosenttiin. Ensi vuonna se on ennusteen mukaan 70,2 prosenttia.

– Piristynyt talouskasvu vahvistaa työllisyyden kasvua. Lisäksi työllisyysastetta nostavat työikäisen väestön pieneneminen sekä toisaalta aktivoituminen työmarkkinoilla, sanoo neuvotteleva virkamies Johanna Alatalo.

Työllisyys kohenee etenkin teollisuudessa ja rakennusalalla. Palveluissa työllisyyden kasvu on melko vaimeaa, mutta vaihtelu on suurta eri palvelujen välillä.

Työllisyyskatsauksen mukaan tämän vuoden työttömyysasteeksi jää 8,6 prosenttia. Ensi vuonna työttömyyden ennustetaan laskevan 7,9 prosenttiin.

Lue myös:

    Uusimmat