Tv-ohjelmistakin tuttu englantilainen rugby union -pelaaja Levi Davis, 24, on ollut yli viikon kateissa Espanjassa. Asiasta ovat uutisoineet muun muassa BBC ja The Guardian.
Viimeisin näköhavainto Davisista on reilun viikon takaa, kun hän oli lauantaina 29. lokakuuta The Old Irish Pubissa Barcelonassa. Davisin katoamisesta on kertonut hänen entinen seuransa Bath Rugby.
Entinen Englannin maajoukkueen rugbypelaaja Tom Varndell on myös pyytänyt ottamaan häneen sosiaalisessa mediassa yhteyttä, jos Davisista on havaintoja viimeisten kahden viikon aikana.
Britannian ulkoministeriö on puolestaan viestittänyt tarjoavansa tukea kadonneeksi ilmoitetun miehen eli Davisin perheelle.
Tv-kasvo
Davis edustaa nykyisin rugbyssä Worthing Raidersia. Hänet tunnetaan myös tv-ohjelmista, kuten ITV:ssä esitetystä julkkisten X Factorista vuodelta 2019 ja E4:n Celebs Go Datingista vuodelta 2020.
Davis kertoi biseksuaalisuudestaan julkisesti vuonna 2020. Hän sanoi kokeneensa ennen ulostuloaan ahdistusta ja masennusta, mutta kiitteli saaneensa tukea entisen seuransa Bath Rugbyn pelaajilta kerrottuaan asiasta heille WhatsApp-ryhmässä.

