Tuulivoiman osuus Britannian sähköntuotannosta nousi ensi kertaa yli 50 prosentin

Pohjois-Pohjanmaalla yli 40 prosenttia Suomen tuulivoimasta 1:48
Pohjois-Pohjanmaalla yli 40 prosenttia Suomen tuulivoimasta

Tuulivoiman osuus Britannian sähköntuotannosta nousi ensimmäistä kertaa yli 50 prosentin viime lauantaina, kertoo energiayhtiö Drax.

Yhtiön mukaan 50,7 prosenttia Britannian sähköstä tuotettiin lauantaina tuulivoimalla, mihin vaikuttivat osaltaan Britanniaa höykyttäneen Bella-myrskyn kovat tuulet.

Myrskytuulet puhalsivat lauantaina Britanniassa kovimmillaan lähes 50 metriä sekunnissa.

Britannian hallitus on asettanut tavoitteekseen, että tuulivoimalat tuottavat kolmasosan Britannian sähköstä vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on osa Britannian strategiaa, jonka mukaan maa saavuttaisi hiilineutraaliuden vuoteen 2050 mennessä.

Tuulivoiman ohella Britanniassa pyritään hiilineutraaliuteen muun muassa ydinvoiman avulla.

"Uusiutuvien energianlähteiden vallankumous"

Drax-yhtiön mukaan Britanniassa on kuluneen kymmenen vuoden aikana nähty uusiutuvien energianlähteiden vallankumous, kun biopolttoaineet, tuulivoima ja aurinkovoima ovat vallanneet entistä enemmän alaa.

Britannian kansallisen sähköverkko-operaattorin NGESO:n mukaan Britannian sähköntuotannon hiili-intensiteetti – eli hiilidioksidipäästöjen määrä tuotettuun sähköön suhteutettuna – on tänä vuonna ennätyksellisen alhainen.

NGESO:n mukaan joulupäivä oli mittaushistorian ensimmäinen päivä, kun hiilivoiman osuus Britannian sähköntuotannosta oli nolla prosenttia. Vielä vuotta aiemmin hiilivoiman osuus oli 1,8 prosenttia. Vuonna 2009 vastaava luku oli 20 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat